Lontoo

Lontoossa tuli käytyä kesäkuun alussa ja tässä vähän juttua matkasta kun kerran Canekin sai jo raporttinsa valmiiksi. Norjalaisen laskeuduttua Gatwickille suuntasimme lentokentän juna-asemalle ja hyppäsimme sopivasti raiteella odottaneeseen pikajunaan, johon liput olikin jo hyvissä ajoin halvemman hinnan houkuttelemina hankittu netitse. Matkalla näki mukavasti sikäläistä maaseutumaisemaa, kaikki talotkin juuri sellaisia tv:stä tuttuja, ei näkynyt perustylsiä rivareita tai kerrostaloja. Juna vei keskustaan Animalsin kannesta tutun Battersean voimalan ohitse Victorian asemalle ja sieltä sitten etsimään metrolippukioskia, josta saisi viikon Oyster-kortit. Avulias myyjä kysyi mistä pohjoismaasta olemme ja vastauksen kuultuaan kertoi tunteneensa suomalaisen, joka oli kova ryyppäämään. No, niinhän me kaikki tunnemme. Hotelli, tai käytännössä pikemminkin huoneisto, oli Notting Hillissä muutaman kymmenen metrin päässä lähimmästä metroasemasta - kelpasi siitä sitten suhia suuntaan jos toiseenkin.

 

British Museumin kiertelyyn meni puolenpäivää. Maailman suurin ryöstösaalis oli vaikuttava ja olisihan tuolla saanut kulutettua useammankin päivän, jos olisi kaikkeen halunnut oikein kunnolla syventyä. Esinepaljous oli järjestetty yllättävänkin ilmavasti, joten pällistely sujui hyvin. Toisenlaista museomeininkiä tarjosi Tate Modern. Perusnäyttelystä etukäteen kiinnostaneet Lichtensteinit ja Pollockit olivat missä lie pitkäkyntisen povitaskussa, mutta puutteita paikkasi Damien Hirst -näyttely. Sieltä löytyi timanttikalloa, läpikäveltäviä halkaistuja lehmiä, kärpästen hauduttamoina toimivia lehmänpäitä sun muuta herttaista ja mukavaa. Mikä lie esikoulu-/lastentarharyhmä kierteli näyttelyhuoneita paperit ja väriliidut mukanaan. Kotona näytettävää oli ainakin niillä parilla viikarilla, jotka innoissaan jäljensivät eroottista taidetta esittäneen huoneen teoksia. Reissun kolmas museo oli kansallinen merimuseo Greenwichissä, kun nyt kerran tuollaiset vanhat laivajututkin vähän kiinnostaa. No ehkä pienoinen pettymys oli tuo, vaikka hienoja pienoismalleja näytillä olikin. Observatoriot tuli myös vilaistua, mutta nollameridiaanilla astelusta ei ylimääräistä huvittanut maksaa.

Camdenin erinäisillä markkina-alueilla oli lähinnä toisiaan muistuttavia rihkamakojuja, mutta vanhojen hevostallien alueella oleva suurin keskittymä tarjosi massiivisella valikoimallaan kiinnostavampaakin tavaraa. Kanaalinvarsi oli idyllinen asuinlaivoineen. Portobellon markkinat lähtivät melkein majoituspaikan vierestä, joten tuli sielläkin käytyä. Antiikkia, vaatetta ja syötävää - paljon ihmisiäkin. Tois pual jokkee sijainnut Borough Market oli markkina-alueista ehkä kiinnostavin. Ei rihkamaa, vaan pelkkää ruokaa monessa eri muodossa. Useamman kojun antimia tulikin maistettua. Markkinoiden lisäksi tuli kierrettyä parit tavaratalot (Harrods, Fortnum & Mason (peltikippakeksejä tuliaisiksi) ja missäliejossainmuussa). Keskustakiertelyä tuli harrastettua mm. Sohossa ja Covent Gardenissa ja niiden lähistöllä. Puistoissa tuli tarvottua ja perusnähtävyydet vilastua ainakin ulkoapäin.

Ruokapuoli oli matkalla aika vahvasti pubiruokapainotteinen. Eritasoiset fish & chipsit tuli syötyä useammassakin paikassa ja niiden lisäksi myös mm. pubien hampurilaistarjontaa ja intialaista. Reissun korkeatasoisinkin ruokapaikka tarjosi intialaista, ja varsin hyvää sellaista sieltä saikin. Aamiaispuoli hoitui joka aamu lähellä hotellia sijainneessa belgialaisessa kahvilassa. Kahvi tarjottiin suuressa kulhossa, mistä irtosikin hyvät alkuenergiat kävelyreissuille. Olutvalikoimat olivat suht' perustasoa, hanasta yleensä löytyi ainakin yhtä laatua jotain hieman erikoisempaakin. Ihmiset olivat yllättävänkin kohteliaita. Illalla ruuhkaisassa pubissa jos äänekkäämmänpuoleinen oluennautiskelija sattui vähän baaritiskille runnoessaan hipaisemaan hihankulmaa, niin heti seurasivat kovat anteeksipyyntelyt.

Kuningatar-Ellun Diamond Jubilee -hässäkät sattuivat samaan aikaan kun tuolla oltiin, ja se kyllä näkyi joka puolella kaupunkia. Huomattavasti enemmän kuin tuolloin lähestymässä olleet Olympialaiset. Jubilee-rihkamaa olivat kaupat täynnä. Takaisin kentälle junaillessa juna sattui ylittämään sillan juuri kun kruunupään paatti sen alitti, joten näkipä vilauksen sitten siitäkin. Lontoossa riitti hyvin nähtävää viikoksi, kauemmankin olisi viihtynyt.

Ei dokausta Dubaissa

 No hei, tässä se nyt tulee. Onhan siitä seitsemän kuukautta kulunutkin.

Perjantaina 9.3. vähän klo 8:n lentokoneen renkaat irtosivat Seutulassa lentokentän kiitoradalta ja laskeutuivat hieman reilut kuusi tuntia myöhemmin maailman suurimman lentokentän (tää ei muuten ole lähellekään totta, mutta näin Aurinkomatkojen opas valehteli!) kiitoradalle. Se ei jäänyt reissun ainoaksi maailman suurimmaksi, mutta siitähän Dubaissa hyvin pitkälle onkin kyse.

Jarkko varmasti toivoo, että kerron jotain säästä, joten aloitetaan siitä. Samppa kertokoon omassa raportissaan Jarkon veljen kuulumiset. Kuten muistatte, maaliskuussa oli Suomessa vielä varsin kylmä. No, Dubaissa oli lämpimämpää (vaikkakin kyseessä oli kuulemma poikkeuksellisen kylmä kevät) ja päivälämpötilat pyörivätkin enimmäkseen siinä 20 ja 30 välillä, ehkä viimeisinä päivinä saattoi olla lämpimämpääkin, mutten ole aivan varma. Kesäisin Dubain päivälämpötilat pyörivät 40 ja 50 asteen välillä, joten siihen nähden kohtuullista ja miellyttävää. Mitään muutahan taivaalta ei ollut tarjolla kuin aurinkoa...enpä muista yhtä ainoaa pilvenhattaraa missään reissun aikana nähneeni, joten tulihan tuolla hieman itseä poltettua, mikä laukaisikin myöhemmin Suomessa sen vyöruusun, mutta nauretaan sille joku toinen kerta.

Kulta-automaatti

Noh Dubai, niin. Kyllähän siellä totta tosiaan komeita ja erikoisia pytinkejä oli, ja tietty se puhtaus joka paikassa ihmetytti. Meidän ensivaikutelma oli kuitenkin hieman erilainen. Hotellimme nimittäin sijaitsi Bur Dubaissa, jota voi varmasti kutsua vanhaksi Dubaiksi, sillä juurikin niille kulmille Dubai aikoinaan perustettiin ja jotain ikivanhoja ja alkuperäisiä torneja hotellimme ikkunasta näkyvän Dubain museon pihalla olikin. Joka tapauksessa tuo Bur Dubain alue oli aikalailla erilainen kuin se Dubai, joka maailmalle välittyi. Tuolla ei nimittäin glamourilla juhlittu, vaan katunäkymä oli hieman jopa persoonaton läpileikkaus vanhoista kerrostaloista ja kaikenlaisista kaupoista, pikkuliikkeistä ja ravintoloista. No, toki aluetta koristivat muutamat upeat moskeijat ja arabimaille perinteiset kauppapaikat soukit, joissa kaupankäynti olikin aikamoista...niin ja olihan ihan hotellimme lähellä pittoreski (voiko jotain sanaa enempää enää vihata) perinnekylä, joka oli taas sitä vanhaa mutta puhdasta dubaita. Tässä kohtaahan muuten on täsmennettävä, ettei tuolla Bur Dubain alueella asunut varmaan yhenyhtäkään Arabiemiraattien kansalaista, vaan kyllä tuo tänä päivänä on lähes täysin intialaisten, pakistanilaisten, ja mitänäitänyton kansoittamaa, joten ehkäpä tuolla käppäillessä tunsi enemmänkin olevansa Intiassa...tai erityisen puhtaassa versiossa Intiasta...tai mistäpä minä tiedän kun en ole koskaan Intiassa käynyt.

Tutustuttiinhan sitä toki huolella myös siihen tunnetumpaan osaan Dubaista. Juntteja suomalaisia koska olemme, niin mikäs onkaan parempi tapa tutustua kohteeseen kuin osallistua Aurinkomatkan kaupunkikierrokseen. No, tällä kertaa se oli oikeasti varsin antoisa kokemus, sillä kierroksella oppaana toiminut matami oli 70-luvulta asti Dubaissa elänyt, ja osasi kyllä varsin tarkkaan kertoa itse kohteesta ja sen monesta kummallisuudesta liittyen byrokratiaan ym. ym. Niitä en jaksa millään eteenpäin kertoa, mutta todettakoon että kummallista oli siellä maailman meno. Googlettakaa jos kiinnostaa. Noh, tulipa kierroksella hurjien tarinoiden ohessa nähtyä samalla läpileikkaus kaupungista hurjine pilvenpiirtäjineen, keinosaarineen ja "veneilijöille" rakennettuine kaupunginosineen (Marine City).

Noh, toki noihin tärkeimpiin kohteisiin tuli tutustuttua sitten viikonlopun aikana tarkemminkin. Liikkumiseen käytettiin taksin lisäksi metroa, jonka käsittämätön puhtaus ja koreus pisti Helsingin metroa käyttäneen melkein vituttamaan. En nyt sanoisi, että kaipaan viereeni haisevaa reiskaa tai patea tahi käytävälle musisoimaan romanikerjäläistä, mutta jotenkin ne vaan metrossa kuuluvat asiaan.

Ukkoja putkessa

Aquaventuren aluetta

Ensimmäiseksi tuon viikon aikana suunnattiin maailman suurimpaan(tm) vesipuistoon Aquaventureen, joka sijaitsi sen tekopalmusaaren kärjessä, ehkäpä koko Dubain hienoimman hotellin kyljessä. Noh, se maailman suurin tarkoitti tässä kohtaa pinta-alaltaan suurinta, mutta varsinaiset huvitukset paikassa oli yllättäen aika vähissä. Rengasmäkiä siellä riitti, oli pimeydessä kieppuvia mäkiä ja välillä mentiin haiakvaarion läpi, ja kivahan niitä oli aikansa laskea, mutta kun yhden hurjan "Leap of faith"-nimisen putouksen lisäksi (jota en uskaltanut laskea) siellä ei mitään sen kummempaa ollut, niin lopputulema oli, että pienoinen pettymys tuo maailman suurin oli. Serenassa viihdyn paremmin. Lisäksi sattui olemaan ehkäpä viilein päivä koko reissussa, ja iltapäivällä tuulen yltyessä tuolla oli oikeasti ihan helvetin kylmä.

Entäpä sitten ostoskeskukset. Niihinkin saimme aikaamme kulutettua, vaikka varsinaisesti ostoksia ei hirveästi tehty. Mall of Emirates -niminen ostoskeskus on kuuluisa siitä, että samassa yhteydessä sijaitsee laskettelukeskus. Pitihän sekin ihme nähdä, ja totta tosiaan, lasin läpi pystyi seuraamaan kun onnettomat arabit koittivat suksillaan alas muutaman sadan metrin pituista rinnettä alas suihkia ja taas hissillä ylös. Itse ei vaivauduttu, kun se kuitenkin jonkin verran maksoi (en muista enää kuinka paljon). Valitettavasti sillä kertaa ei näkynyt keskukseen hieman aiemmin roudattuja pingviinejä.

Mä oon hyvä.

Ostoskeskuksena tuo Mall of the Emirates oli suuri, muttei kyllä yhtään mitään verrattuna maailman suurimpaan(tm) ostoskeskukseen, Burj Khalifa tornin kupeessa sijaitsevaan, Dubai Malliin. Saatana sentään, tuon kiertämiseen ei yksi päivä riittänyt ja tuli mieleen (heh), että onko tämä nyt kaikki minkään arvoista, mutta kyllä siellä yllättävän hyvin koki viihtyvänsä. Liikkeitä oli aivan joka lähtöön (yhteensä 1200), yhdessä siivessä löytyi Bloomindale'sit, Lafayttet ym. eliittipaikat, eikä siellä paljon muita näkynyt kuin kuninkaiden lailla kohtelua saavat valkokaapuiset alkuasukkaat. Muualta sitten löytyi kaupat tavalliselle kansalle ja niitä kyllä sitten riitti, kuten myös ravintoloita niin maan joka saatanan kolkasta (skandinaavinen ravintola oli ainoana lähes tyhjä). Lisäksi vastaan tuli maailman suurin(tm) akvaario, vesiputouksia ja luistelukaukalo. Laskettelurinne jäi siis välistä, mutta luistelemaan sentään mentiin. Illan pimentyessä käytiin vielä katsomassa Mallin vieressä sijaitseva maailman suurin(tm) suihkulähde, jossa oli upea ja tunnelmallinen näytös Las Vegasin malliin.

Dubai Mall Burj Khalifasta kuvattuna

No, koska se Burj Khalifa -torni siinä vieressä patsasteli, niin pitihän sielläkin käydä. Taisi kolmenkymmenen euron huitteilla maksaa se nousu sinne ylös. "At the Top" luki lipuissa ja opasteissa, mutta huijaustahan se on. Ei se missään huipulla todellakaan ollut se näköalatasanne, vaan hädin tuskin puolen välin yläpuolella (eli noin 500 metrissä, 124. kerros). Toisaalta, oli se riittävän korkealla sekin, jopa niin korkealla että korkean paikan kammosta kärsivä Outini totesi, ettei tuolla pelota, sillä maisemat olivat samanlaiset kuin lentokoneessa. Mutta, helvetin upean näköinen rakennushan se on sekä ulkoa että sisältä ja esimerkiksi hissinoususta (maailman nopein(tm)) oli aikaansaatu varsinainen spektaakkeli. Ei kaduta että kävimme.

Vedin vatsan sisään - ei auttanut

Jos ette tienneet, että Dubai on rakennettu hiekan keskelle, niin nyt tiedätte kun kerron. Kävimme nimittäin toki siellä autiomaassakin, ja kiva reissu se oli sekin, vaikka oli niin perinteinen matkatoimiston retki kaikkine kujeineen että. Ensin ajeltiin hyvä tovi pitkin jyrkkiä dyynejä hienon maasturin kyydissä kuskin kysellessä revittelyn lomassa "have fun?". Jos ei superhauskaa niin ainakin ihan hienoa. No, kas kummaa, keskelle aavikkoa olikin pykätty turisteja varten joku hemmetin keidas, jossa syötiin, katsottiin tanssiesityksiä ja ratsastettiin kamelilla. Ei niin turhauttavaa ja tylsää kuin miltä kuulostaa, sillä oli tuo ihan kiva ilta tuokin.

Öö, mitäs vielä. No ruoasta. Ei ihan hirveästi ihastuttu perinteiseen arabialaiseen ruokaan, vaikka sitä urheasti pariin kertaan koetettiin. Siinä ainoana kertana kun oltiin umpiarabialaisessa ravintolassa, niin päätin kokeilla perinteistä, nimenomaan emiraateille perinteistä liharuokaa. Englanninkielinen teksti lupaili annoksen sisältävän naudan- ja lampaanlihaa. No perkele, kyllähän minä lihaa syön oli se tehty sitten miten tahansa. No, lopulta kun lautanen tuli, niin jouduin tarkistamaan kantaani, sillä ilmeisesti olin missannut menusta sanan mashed (tai sitten sitä ei lukenut siinä), sillä todellakin lautasellani oli muutaman salaatinlehden, tomaatinpalan ja ohran seurana lihasosetta. Söin, mutta ei ollut kamalan kivaa. Sen jälkeen pysyttiinkin tutummissa ruokakulttuureissa ja varsinkin intialaiset ravintolat vetivät puoleensa.

Niin, kyllähän Dubai kokemisen arvoinen paikka oli. Näkemistä perkele vie riittää, kelit on vähintään lämpimät, shoppausmahdollisuudet on, öh, riittävät enkä turvallisemmassa lomakohteessa ole koskaan käynyt. Uimarantojakin riittää, vesi on lämmintä ja erittäin puhdasta. Ai niin ja hintataso. Ennakkokäsitys oli, että hinnat on hieman Suomen hintoja halvemmat, mutta paskan vitut. Tai no, siellä kauppakeskuksissa asia näin olikin, mutta siellä Bur Dubain alueella ruokakaupassa oli kymppiä todella vaikea saada kulumaan.

Dubain museo ja muuta Bur Dubaita hotellihuoneesta käsin

Miinuspuolet sitten. Kyllähän se paikan keinotekoisuus ihastuttaa, mutta myös pidemmän päälle ärsyttää. Ja kyllähän lomailuun se pieni kaljanjuontikin kuuluu asiaan. Tuolla mitään alkoholia ei saa muualta kuin ravintoloista, joissa se on sitten aika kallista. Tullessa onneksi hoksattiin jonkin verran kaapata tax freestä juomia matkaan, mutta ei se ollut ollenkaan sama. Ei ei ja ei.

Niin, mennäkö uudestaan? Piakkoin reissun jälkeen oli fiilis, että kyllähän tuolla voisi uudestaankin käydä. Nyt kuukausien jälkeen tunnelma on kuitenkin vähän sen suuntainen, että eiköhän tuo jo nähty. Tiedä sitten mitä ihmeitä tuonne vielä tulevina vuosina keksivät sen jälkeen, kun saavat loputkin tekosaaret valmiiksi. Ihan loputonta touhu ei voi kyllä olla, sillä on se öljykin loppumassa noin kahdenkymmenen vuoden päästä. Mutta ehtiihän sitä. Dubain museossa pyörineessä esittelyvideossa tekosaarten käsittelyn jälkeen kuvaan astelivat dinosaurukset, joten ehkäpä...

Kuuleeko Lontoo?

"Missä Lontoon matkaraportti viipyy?"

- Se odottaa, että Cane julkaisee ensin oman matkaraporttinsa.

Janne kävi ulkomailla

TURISTIHELVETTI11

Hei rakkaat,
Tämän kertainen matkaraportti on erilainen. Pidin päiväkirjaa paikan päällä (Hania) ja sen copy pastean tähän. Mahdolliset kirjoitusvirheet eivät ole tahallisia.

--

Hania 9.7 - 23.7

1. Päivä

Lentokenttä on jo tuttu, missattiin silti baggage drop piste ja jonotettiin muiden apinoiden kanssa. Oak Barrel baari edelleen kallis, mutta kuuluu asiaan. BB2005 Antti A. Oli töissä air finlandilla.
Lento oli perseestä, kone oli täynnä ja huonossa kunnossa. Outoa että ruoaksi tarjottu rosmariinikana oli maukasta. Matkustajat olivat sellaisia että tiesi nyt olevansa turistimatkalla.
Paikalle kun päästiin niin huomasi että ei olla kaupungissa ja kulttuurishokki iski. Sama shokki tapahtui kun tulimme huoneistohotelliin jonka kalliit ekstrahinnat (ilmastointi ja kassalipas) ja iloiset "moi moi, finland" huudot vitutti.
Tähän matkaan pitää selkeästi asennoitua eritavalla, nyt ei olla Kansasissa enää. Kauppakin myy lonkeroa, siideriä .. Ei tätä ole oikealla lomalla.

2.päivä

Sunnuntai, kaikki kiinni.
Mitätön aamiainen huoneessa ja testaamaan kehnoa suihkua. Ei ne vain välimeren maissa osaa tätä juttua ollenkaan.
Napataan bussi Haniaan ja olen vieläkin hyvin skeptinen kaikkea kohtaan. Bussi maksaa 1.50€, ei paha (oikea hinta olikin 1.10€)
Ensin jo masennun keskustasta, mutta sitten löytyy wanha kaupunki ja kaikki on hyvin .. Oikein hyvin. Satama-alue on upea ja täynnä tunnelmaa jota jäi kaipaamaan Ateenan plakasta. Pienet sivukujat ja tunnelmalliset tavernat vahvistavat onnellisuuden puuskaa. Kyllä tästä loma tulee. Sikareja ostan ja poltan niitä hymy huulilla.
Takaisin hotelliin ja altaalle. Olut 2€, ei paha .. Juon kolme ja poltan itseni auringossa ekana kunnon päivänä!
Päiväunet tulevat kuin itsestään.
Herättyäni koittaa masennus ja vitutus .. Sanna on parvekkeellamme, joka on liki maatasolla. Liian tuttavallinen baarimikko, sanotaan häntä vaikka Ariksi (koska se on hänen nimi), tulee juttelemaan Sannalle ja kauppaamaan paskaa tanssi-iltaa allasalueella. Sanna ei ole täysin kykeneväinen kommunikoimaan ja Ari kirjoittaa ilmeisesti meidät mukaan iltaan (12€ / naama). Vittuunnun, suutun .. Onneksi kuitenkin lapussa lukee että jos osallistuu niin pitää se palauttaa. Tämä rauhoittaa koska tuollainen vitun paska tekohauska tanssiesitys ei kiinnosta vitun vertaa.
Illalla mennään kävelemään rantoja ja syödään grillattua lihaa.
Parempi päivä kuin eilen tämä oli kuitenkin.

3.päivä

Kaikki hyvin tänään, ei epämukavuuksia paitsi eilen polttamani polvet kirvelee kun auringossa olen. Tänään aukesi naapurin marketit (in.ka sekä Lidl). Suoritamme hintavertailua ja toteamme hinnat ok tasoiseksi .. Barcelona oli kyllä halvempi.
Ensin parvekkeella kulutan tovin, sitten altaalle. Keksin drinkin jota joimme innoissamme Ateenassa 2009. Sisältää ouzoa, sinistä curacaota sekä spritea! Niin innoissani olen että kaadan omani ennen kuin ehdin juoda siitä edes vähää. Allasbaarin pizza osoittautuu ihan ok tasoiseksi.
Illalla Haniaan katsomaan miten aurinko laskee selkäni taa (ihoni on jo punainen joten mitäpä se enää mitään värjäämään). Harhailua pienillä kujilla ja pysähdys mukavaan kuppilaan. Lisää kävelyä ja kuvausta, kulkukissat hurmaa. Viimein saan taas pita gyron, edelleen herkkua. Rasvainen porsas ja ihana tzatziki tekee tästä ruoan jota syön taas kymmenittäin.
Kaupasta vielä giniä, tonicia ja limeä .. Mitähän näistä voisi tehdä?

4.päivä

Ei erikoisuuksia, juuri sytytin Backwoods sikarin parvekkeella ja avasin oluen. Naapurin pikaruokalassa pita gyro 2.30 ja iso olut 2.20, kutsun sitä kelpo komboksi. Tämä päivä meni muuten melko ongelmitta, muutaman kilometrin verran kävelyä tohon suuntaan ja huomattiin että mikään ei muutu. Bussi sieltä Hanian keskustaan, kauppoja ja kauppahallia. Pari mahtavaa universal horror-sarjan t-paitaa (frankenstein ja muumio) löysin ketjuliikkeestä jota suomessa ei ole. Kolmaskin oli potentiaalinen, mutta harmaa pohjaväri sai Boris Karloffin näyttämään halvalta.
Kauppahallissa houkutti tuore kalakeitto (5€) mutta valitettavasti olin kiskonut jo pita gyron lounaaksi.
Libyalainen kahvila tarjosi halvan oluen, hyvän sitruunakrepin ja mahdollisuuden vesipiippuun. Tuonne vittu palaan polttamaan erän, Barcelonassakin piti jo.
Naapurin nettikahvilan netti ei vieläkään pelaa, verkko löytyy ja yhdistää vaan ei aukea mikään. Paskana on se, sano minun sanoneeni.

5.päivä

Vituttaa tämä tapa että jos heität pyyhkeen rantatuolille, niin se on sinun. Käyttäjää ei tarvitse näkyä missään, mutta rantatuoli on hänen. Ei auta, samaa piti harjoittaa itsekin että paikan auringossa sai. Aamupvä siis meni altaalla. Palaneet jalat vieläkin vähän aristaa, mutta kai niillä uskaltaa olla jo enemmän suorassa valossa.
Keskustaa sitten illaksi. Tuli jo olo että kaikki on nähty ja kotiin voisi .. Se katosi kun istahdettiin sataman terassin suojaan. Iso olut ja ilmainen netti sai aikaan sen olon että ei ole minnekään kiire. Istuimme hyvän tovin ja tilasin jopa ouzoa. Oli niin pahaa että ostin pienen pullon sitä myös hotellihuoneeseen.
Hotellissa vitun paska "kaikki mukaan" tanssiesitys ja ihan meidän ikkunan alla.

6.päivä

Hupiajelua eli turistibussia. Voi veljet, tunti meni odotellessa .. Rahatkin luvattiin takaisin koska ruuhka oli sekoittanut aikataulun. Juuri kun rahoja lähdimme pyytämään, niin tulikin tuo hop on/hop off ajuri paikalle.
Olisi voinut rahat paremminkin käyttää. Tämä paikka on kuollut kun keskustasta lähtee. Hurjasti tie mutkittelee ja mäen päällä on yliopisto joka ei kiinnosta ketään, ei muuta kuin takaisin. Pari paikkaa kuitenkin bongasi jossa voisi käydä.
Illalla ajattelin juoda, mutta en jaksanutkaan.

7.päivä

Rantapäivä.
4 tuntia meni kuin siivillä. Korvissa soi podcastit (tell 'em stevedave) ja huulilla kävi vesi ja vesimeloni, jota hassusti huutava tyttö myi (frees fröoöoöt!).
Meri oli jees, mutta toki suolainen. Kusin veteen kahdesti joten olen osa suolaisuutta.
Illemmalla perjantai fiilistä katsomaan keskustaan, ranskalaiset oli juntteja ja lauloivat kannustuslauluja kunnes humala meni yli ja oksennukselle haiseva istuintyyny kannettiin pois.

8.päivä

Ei suuria suunnitelmia, keskustassa on pari vihreää aluetta joten mennään ne ensitöiksemme katsomaan. Alueet on juuri sitä mitä odotti, eli huonosti hoidettua vihreää. Potentiaalia olisi mutta ei näytä kiinnostavan ketään, edes paikallisia ei alueilla näy.
Jatketaa matkaa kauppahalliin jonne haluan mennä syömään mereneläviä. Tilaan tiskiltä mixed platen verran kaloja, mutta saankin ei kaloja ja ison laskun. No ruoka oli silti hyvää.
Hotellille palaamme ja menemme toviksi altaalle lepäämään.
Illalla hiekalle istumaan rantaan ja kaupasta olut evääksi. Myöhemmin maukasta stifadoa ja ilmainen raki-paukku. Aikamme yritämme saada tuota alas, mutta huonolla tuloksella. Jääkylmä viina on viinaa ja pahaa siis.

9.päivä

Rantainen aamu.
10:30 makasimme aurinkopedeillä .. Minä varjossa, Sanna ei.
Olen palavaa sorttia. Rasvasin itseni täydellisesti ja olen varjon alla. Käyn auringossa vain kun menen uimaan, tai käyn suihkussa. Taisin palaa silti .. Vittuahan tämä kun on valkoinen (miten valkoinen? No jos kaadan maitoa päälleni, vannot sen olevan vettä).
Viimeisen rantatunnin olin melkein unessa joten jatkoin unia hotellilla.
Herättiin ja lähdettiin kävelylle .. Ylämäessä tapahtui outoja ja en vain jaksanut. Jalat ei vieneet eteenpäin ollenkaan.
Onneksi terassille pääsin ja 2 tuoppia auttoi.

10.päivä

Hyvät yöunet taas. Ajateltiin mennä viereiseen paikallisten suosimaan kahvilaan aamupalalle, mainostihan taulu ulkona että breakfast.
Sanoin että aamiainen olisi kivaa, että minkälaisia vaihtoehtoja on .. No tiskistä voi valita sämpylän.
Onneksi vastapuristettu appelsiinimehu oli jees.
Käveltiin kaupungissa, juotiin viileät juotavat sillä keli oli aivan liian kuuma. Melkein ostin Lawrence of Arabia zippon.
Kauppahalliin halusin mennä syömään paikallisen kalakeiton. Se oli mainiota .. Iso kimpale kalaa, perunaa, tomaattia, porkkanaa ja jotain vihreää (kenties pinaattia).
Sanna jaksoi vielä altaalle, minä en. Join pari olutta parvekkeella ja luin ostamaani Retro Gamer-lehteä. Sitten meni taju.
Herättyäni oli jo aika mennä taas ulos ja siitä seurasi kamalin ruokakokemus. Olin idiootti kun lankesin mainokseen "syö kuin paikalliset, monta pientä meze annosta". Olihan se ihan halpa, mutta en vittu usko että paikalliset syö kaiken uppopaistettuna.
Viinilehtikääryleet? Räksähtivät palasiksi kun haarukalla koetti pistää.
Pieni piirakka? Selkeä pakastetuote.
Joku kasvispihvi? Samaa pakastettua paskaa.
Mitä muuta perinteistä? No toki kanansiipiä, suoraan uppopaistinöljystä!
Tomaatti ja kurkku oli ok.

11.päivä

Ei valitamista, onnistunut päivä.
Aamupäivällä pidettiin kivaa ja mentiin paikalliseen "Tarjoustaloon" ostoksille. Minulla on nyt oma coctail shakeri ja Superman- avainpidike johon ei abloyt sovi. Sitä 50 senttiä en saa takaisin .. Shakeri sen sijaan teki jo hyvän gin tonicin.
Altaalla notkuimme hyvän ajan. Pakenin aurinkoa taitavasti ja kuuntelin podcasteja, join myös pari olutta.
Ensimmäistä kertaa ei tiedetty mitä tehdä illalla. Päädyimme vain vakiopaikkaamme ja gyrot iltapalaksi. Huomenna vuorossa järjestetty matka "kreetan Malediiveille".
Vituttaa jo valmiiksi bussimatka kusipäiden kanssa sinne.

12.päivä

Se oli aikalailla niin kamalaa kuin odotin .. Olin varautunut pahimpaan ja sitä sain. Oliko yli-iloinen matkaopas? Oli!
Oliko idiootit kanssamatkustajat? Oli!
Oliko kohteet floppeja? Oli!
Eli iso kiitos Apollo Matkoille tästä kokemuksesta. Bussikuski oli sentään Super Mario-klooni.
Elafonis tms. on suojelukohde ja nätti sellainen. Kuvittelin että kyseessä on vaeltelualue mataline vesineen, mutta ei. Kyseessä on helvetin iso hiekkaranta (täynnä paikallisia) ja pieni saari jonne voi kahlata, jossa pienet kalajoen hiekkadyynit. Petyin ankarasti ja olin äksy (Anteeksi Sanna).
Takaisin matkalla super mario ajeli vuoriteitä niin että pelkäsin kuolemaa. Näin jo miten bussimme vierii tulipallona pitkin turistihelvetin yllättävän jyrkkiä rinteitä. Suljin silmät ja laitoin podcastit kovempaa. Vastaavaa kuolemanpelkoa tunsin pari vuotta sitten linnanmäellä.
Tunnelma parani kun tavernassa (pakollinen pysähdys) nautimme Sannan kanssa puoliksi pullon Retsinaa. Rakastuimme molemmat siihen pihkaiseen viiniin.


Loppuilta meni keskustassa, Sanna osti minulle sen Lawrence of Arabia (feikki) Zipon. Kyljessä siis vanha elokuvajuliste ja se sylkee tulta kuin Peter North muita juttuja. Tuli heti fiilis mennä baariin ja tiskillä sytyttää pikkusikari . Kello on muuten nyt 23:22 ja taas ikkunan alla on vitun paska kreikka-ilta ja musiikki kovalla. Taisin kyllästyä eilen gyroihin.

13.päivä

Sanna katsoi minua silmiin ja pyysi että voinko aamulla kello 7:ltä mennä läheiseen leipomoon hakemaan aamuleipää ja pullaa. En kai voi sanoa ei, joten kello herätti 7:30 ja iskin tukan nutturalle ja heitin uimashortsit jalkaan. Leipomosta tosiaan sai tuoretta leipää.
Palasin hotelliin ja palasin unille, sain nukkua pitkään ja se teki höpöä.
Herättyäni pesin pyykkiä käsin ja sitten menin uima-altaalle. Todella puuskittainen tuuli oli tänään kiusana, myös pilvet tekivät ensi näyttäytymisensä.
Altaalla meni aika taas nopeaan ja sen jälkeen keskustaan. Hieman kiertelyä ja aatos että josko olisi vielä kauhupaitoja alessa, jos vaikka uusia! Hinta oli laskenut 4€ ja nyt ostin myös harmaan Frankensteinin Morsian t-paidan, jossa Boris Karloff yrmeänä on hirviönä. Huomasin myös että samasta elokuvasta oli morsiamen päätä kantava paita, joten sekin ostoksiin. Nyt on 4 kivaa paitaa.
Libyalainen kahvila tarjosi minulle vihdoin vesipiipun ja persikkatupakkaa. Aika pitkään imeskelin letkua (tirsk), mutta pakko oli jatkaa matkaa. Kuitenkin voin sanoa että pehmeät ja maukkaat savut tarjosi tuo värkki.


Syömään eksyimme erittäin miellyttävään paikkaan, jossa on aina kadulla täyttä. Harmitti kun emme päässeet tunnelmalliselle kadulle syömään, mutta kun huomasi että ruokasali sisällä oli tehty vanhaan kylpylään (niitä hikihuoneita) niin ei harmittanut. Tämän lisäksi ruoka oli erittäin hyvää, syömäni "baby goat" oli niin mureaa että veitsi oli tarpeeton.
Tämä päivä oli hyvä, oikein hyvä.

14.päivä

Viimeistä viedään, huomenna vielä odotellaan bussia altaalla.
Ei mitään tänään, uima-allas oli taas toinen koti. Pieni haikeus iski jo, ikävä tulee röhnötystä.

--

Loppusanat:

Viimeinen kerta kun matkatoimiston kautta otamme matkan. Tuo ihmisjoukko joka noita käyttää on jotain aivan muuta .. Loma oli kuitenkin voittopuolisesti kiva, mutta ei tämä mene missään nimessä lomieni kärkijoukkoon.

Tässä vielä pari lomavideota matkalta:
Video #1
Video #2

New York - osa 7

Koitetaanpas nyt saattaa tämä loppuun. Perjantai alkoi Rockefeller Centeriä kierrellessä. Joitain kiinnostavia liikkeitä alueella oli, mm. Nintendon (tosin varsin pieni) liike ja NBC:n suurehko kauppa, jossa tv-sarjojen oheistuotteita riitti melkoisesti. Päivä jatkui vielä keskustaa kierrellessä. Myöhemmin menimme Nolitan kautta Upper East Sideen ja siellä Katz's Delicatesseniin syömään. Seinät pursusivat paikalla käyneiden julkimoiden kuvia ja Kun Harry tapasi Sallyn -elokuvan kohtauksesta kuuluisa pöytä oli tietenkin erikseen merkitty. No, emme istuneet kuitenkaan siihen, vaan parin pöydän päähän. Paikka on tunnettu pastramileivistään, joten sellainen sitten. Karunoloinen annos sisälsi parin leivänkäntyn välissä kymmenen kerrosta rasvaista lihaa. Ei tuo nyt lempiruokien joukkoon noussut, mutta nälkä kyllä lähti. Ilta vierähti Union Squaren ympäristössä. Puistossa oli pientä hässäkkää, kun vanhempi naishenkilö raivosi pamflettejaan jakaneille WTC-salaliittoteoreettikoille.

Launtain olikin sitten jo kotiinlähtöpäivä. Aamulla metrolla hujautettiin takaisin Rockefeller Centerin ja Times Squaren ympäristöön, jossa tehtiin viime hetken ostoksia. Käytiin välillä kirjautumassa hotellista ulos, jätettiin laukut ovimiehille säilytykseen ja sitten metrolla vielä jokuseksi tunniksi Greenwich Villageen. Takaisin hotellille ja taksia hankkimaan. Se kävi matkalaukkujen kanssa helposti, edes kättä ei tarvinnut nostaa tai vislata, kun ohi ajanut taksi jo pysähtyi omatoimisesti ja kysyi minne matka. Kiinteän taksan ($45) voimin sitten noin tunnin köröttely kentälle.

Kotimatka oli jo perinteenomaisesti melkoista hässäkkää. Alkuperäinen kone oli rikkoutunut ja korvaavan koneen saamisessa oli suuria vaikeuksia, koneeseen reilusti myöhässä päästyämme odottelu jatkui vielä pitkään. Henkilökunta metsästi koneesta puuttuvia varusteita, eräs matkustajajoukko halusikin pois koneesta (vain palatakseen myöhemmin takaisin), sisärungossa haivattiin jotain ongelmaa, jota sitten huoltomies tuli korjaamaan. Matkaan päästiin reilusti myöhässä, mikä jatkoyhteyttä ajatellen hieman huolestutti. Aikataulua lyhyemmästä lentoajasta huolimatta Pariisissa oltiinkin sen verran myöhässä, että Helsingin kone tuli juuri missattua. Korvaava lento hoitui tosin varsin kätevästi parin tunnin päähän, joten suurta haittaa tuosta ei ollut. Konesekaannus aiheutti kuitenkin sen, että matkalaukkuja ei korvaavaan koneeseen oltu saatu lastattua, joten jäivät sitten Pariisiin. Helsinki-Vantaalla laukuista ilmoitus ja seuraavana aamuna ne toimitettiinkin suoraan kotiin, ei suurta harmia siis.

Yhteenveto - hyvä reissu. Kaupunki oli oikein mukava ja nähtävää riitti. Yllätti kuinka rauhallista (ihmisten kiireisyyttä lukuun ottamatta) New Yorkissa lopultakin oli. Juopuneita tai häiriökäyttäytyjiä ei katukuvassa tai metroissa näkynyt lainkaan, ei edes myöhäisempinä ajankohtina. Turvallisuuden tunne oli siis matkailijan näkökulmasta enemmän kuin kohdallaan. Suosittelen.

New York - osa 6

Torstai alkoi Empire State Buildingilla. Aamupäivä osoittautui siinä suhteessa hyväksi vierailuajankohdaksi, että jonottamaan ei joutunut kuin hetkisen. Pahimmillaanhan jonotusmahdollisuuksia tuolla kyllä löytyy, on lippujonoa, turvatarkastusjonoa ja hissijonoa. Rakennus on sisältä todella komea ja hieno toki ulkoakin, menisi positiivisessa mielessä paljon modernimmastakin pilvenpiirtäjästä. Näköalatasanteelta maisemat avautuivat hienoina joka suuntaan. Aamuisen ajankohdan haittapuolikin selvisi, sillä ilmassa oli vielä hienoista aamu-utua, joka jonkin verran rajoitti näkyvyyttä.

Maankamaralle palattuamme kiertelimme tuolla alueella. Pääkirjastossa tuli käytyä (Ghostbusters!) ja Chrysler-building vilkaistua. Sitten suuntasimme taas Times Squarelle kun ajatuksena oli katsoa, josko Tkts-kojusta löytyisi kiinnostavia tarjouslippuja illan Broadway- tai Off-Broadway -esityksiin. Myyntipiste oli suljettu (aukesi iltapäivällä kolmelta), joten päätettiin sitten käydä hotellin lähiseudulla South Street Seaportissa sijaitsevassa aiemmin aukeavassa kojussa. Tkts:stä kuullut, että jonotella saa, joten tuolla sivutoimipisteessä oli iloinen yllätys kun jonoa ei ollut yhtään. Siispä liput illaksi Blue Man Groupin uudistettuun showhun.

Ruokapaikkana keskiviikkona oli Anthony Bourdainin vanha paikka, Les Halles. Aikaisin olimme liikkellä (hieman viiden jälkeen), joten no reservations hyvinkin, ravintola oli hiljainen. Paikkana tuo oli varsin viihtyisä, ei mitenkään hienosteleva ympäristö. Pihvi oli oikein hyvää ja mehukasta. Tosin ranskanperunat, joita pidetään yhtenä ravintolan bravuureista, olivat kyllä täysin tavanomaiset. Vettä pöytään toimittanut vanhempi herra oli olemukseltaan kuin pituutta kasvanut Woody Allen.

Blue Man Group oli erinomaisen hauska. Esitys kesti puolitoista tuntia ja siihen mahtui kaikenlaista. Tuttuja musiikkinumeroita ja paljon muuta, yleisö osallistui esitykseen useaan otteeseen. Suurimpana uutuutena olivat kai jättimäiset iPhonet/padit/mitkälie. Aluksi ne tuntuivat hölmöiltä, mutta toivatkin esitykseen kaikenlaista kivaa. Kyllä tuo ehdottomasti kalliihkojen (vaikka alennuksella ne saikin) lippujen arvoinen oli. Nukkumista tapahtui yöllä hotellissa.

New York - osa 5

Tämä näemmä venähtää vallan päättymättömäksi matkaraportoinniksi, no, mitäpä tuli niin paljon kierreltyä. Keskiviikkona oli toinen matkan hirmuhelteistä, joten mikäpä sen parempaa puuhaa kuin lähteä kolmen ja puolen neliökilometrin puistoon haahuilemaan.

Nätti puistohan se Keskuspuisto on. Monista yhteyksistä tuttujen laajojen nurmikenttien lisäksi alueella on kaikenlaista metsikköä, järveä ja lätäkköä. Lennonin muistopuisto Strawberry Fields piti käydä vilkaisemassa, vaikka eipä siellä imagine-muistokuviota lukuun ottamatta mitään sen kummempaa nähtävää ole. Kilpikonnia alueen vesistöissä majaili yllättävän paljon, aika isoja mötkäleitäkin. Central Parkin alueesta kierrettiin aika tarkalleen puolet, riitti siinäkin jo kävelemistä yhdeksi aamupäiväksi.

Puistoilun jälkeen jatkettiin lähiseudun katujen koluamista. 5th, Park ja Madison avenueita talsittiin Upper East Siden ja keskikaupungin puolilta ja kierreltiin alueen liikkeissä. Applen lasikuutio oli ihan kiva, vaikka itse maanalainen myymälä ei sinänsä mitään erikoista tarjonnutkaan.
Alkuillasta suunnattiin ruokailemaan jo tutuksi tulleeseen Madison Square Parkiin, jossa sijaitseva Shake Shack tunnetaan yhtenä New Yorkin parhaista hampurilaispaikoista. Jono kojulle oli pitkä, mutta henkilökunta helpotti odotusta tarjoilemalla jonoon jäätelömaistiaisia. Syy paikan nimelle selvisi tilausta tehdessä. Jokainen sai annoksen tilattuaan oman hakulaitteenomaisen täristimensä. Sen kanssa sitten vaan pöytään odottelemaan ja sitten kun laite alkoi täristä, niin oman tilauksensa sai noutaa ruokaluukulta. Kätevää, eikä ruoan valmistumisessakaan kauaa kestänyt. Ihan hyvähän tuo hampurilaisateriaksi oli, vaikken sinänsä varsinaista erinomaisuutta annoksesta löytänytkään.

Pöperöiden jälkeen lähdettiin kävelemään kohti Times Squaren aluetta. Ilta oli jo pimenemässä ja valomainokset lisääntyivät melkoisesti alueen lähentyessä. Itse Times Square oli melkoista hässäkkää. Ihmisiä riitti eikä valomainoksistakaan ollut pulaa. Suomalaisedustustakin keskeisellä paikalla sijainneessa mainoksessa näkyi, muttei kuitenkaan sitä ilmeisintä Nokiaa tai vihaisia lintuja. Ei, Times Squarella neonvalojen seassa tulevaa keikkaansa mainosti Children of Bodom. No, tottuneita jenkkienkiertäjiähän ne jo ovatkin. Kierreltiin aluetta, käytiin jokusessa liikkeessä ja lopulta päädyttiin Tkts:n portaille istuskelemaan ja nauttimaan lämpimästä illasta. Hotellille palattua vaihteeksi väsytti.

New York - osa 4

Huoneen oven taaksen aamuöisin toimitettu sanomalehti oli ihan mukava aamunaloittaja. Ei se nyt mikään The New York Times ollut, mutta kyllä Usa Todaykin kelpasi. Kaupungilta ilmaisjakeluita sai lehtipömpeleistä varsin hyvin, tosin suosituimmat lehdet tuntuivat loppuvan nopeasti. Village Voicen jos havaitsi, niin se kannatti napata mukaansa. The Onioniakin tuli vastaan. Metroa ja am New Yorkia oli runsaasti päivittäin jaossa.

Tiistain ensimmäisenä kohteena oli luonnonhistoriallinen museo. Vielä lippuluukullakin vähän mietitytti mihin spesiaaleihin liput hankkisi, otimme lopulta kaikkiin kohteisiin aivonäyttelyä lukuun ottamatta. Museo on niin laaja, ettei sitä oikein yhden päivän aikanakaan saa kunnolla kierrettyä. Tosin kaikkea ei kannata edes yrittää nähdä. Tuli taas havaittua, että täytetyt elukat eivät lopultakaan ole kovin kiinnostavia, joten parin kerroksen perusnäyttelyistä osa tuli skipattua ja osa kierrettyä varsin nopeasti. Mainion The Squid and the Whalen nimihahmot tuli tietenkin käytyä vilkaisemassa. Ylin kerros fossiileineen ja luurankoineen oli perusnäyttelyistä ylivoimaisesti kiinnostavin. Spesiaaleista dinosaurusten suurta kokoa esitellyt interaktiivinen näyttely oli enemmänkin lapsille suunnattu ja IMAX-elokuva oli ajanhaaskausta. Olihan se kuva iso, mutta pelkkä iso kuva nyt ei kovin suuri lisäarvo lopultakaan ole. Sammakkonäyttely oli kiva ja planetaarioshow oli peräti hieno. Vikatikkinä päivän ruokailut hoidettiin museonkiertelyn yhteydessä kellarikerroksen buffetissa. Ylihintaista punnitusruokaa, joka ei edes maistunut erityisen hyvältä.

Museon metroasemalta kun kerran sinne sopivasti pääsi, niin seuraavaksi lähdettiin sitten Harlemiin. Kaupunginosa oli taas vahvasti omanlaisensa, Harlemissa kaduilla tuli selvästi eniten vastaan ns. persoonallisuuksia. Joka toinen putiikki tuntui tarjoavan jonkin sortin hiuslisäkkeitä, peruukkeja tai muita tukkajuttuja, mutta myös hyvätasoisia tossukauppoja oli paljon. Hauskaa seutua, itäosan Spanish Harlem oli myös kiinnostavaa aluetta. Lämpöä oli yli 35 astetta, joten kovin kauaa ei jaksettu kierrellä. Metrolla siis kohti hotellia. Välipysähdyksenä jäimme Grand Central Terminalissa pois ja kiertelimme vähän jättiasemaa, komea rakennushan se. Sitten hotellille ottamaan vähän lepoa.

Ilta vierähti Union Squaren ja Madison Squaren ympäristössä. Union Square Parkissa oli hörhöineen hyvä tunnelma. Paikalta löytyi kaikenlaista porukkaa open micciin paasaavista julistajista skeittaaviin sulkapäihin. Lähistöllä sijaitseva Strand-kirjakauppa ansaitsee maininnan. Julkisivussa mainostettu "18 mailia kirjoja" ei kaupan sisällä tuntunut lainkaan liioittelulta, takaosan kirjastomaista hyllysokkeloa olisi mielellään tutkiskellut kauemminkin. Reissun kirjakaupoista Strand oli se mieluisin, vaikka monessa muussakin hyvässä tuli käytyä. Maisemat seudulla olivat myös komeat. Ympäristössä sijaitsi paljon hienoja rakennuksia, huipentumanaan Flatiron Building. Jossain vaiheessa iltaa palattiin sitten hotellille, no nukutti nukutti.

New York - osa 3

Maanantain alkajaisiksi suhautettiin metrolla SoHoon. Matkan parhaina hankintoina voikin pitää viikon voimassa olleita metrokortteja. Alle kolmellakympillä läpyskät automaatista ja sen jälkeen matkustelu olikin helppoa. Kortti vain vedettiin asemalle mentäessä lukulaitteesta läpi ja sen jälkeen matkustussuunnan mukaan uptown- tai downtown-raiteelle ja johan se metrokin yleensä saman tien saapui - aikatauluja ei siis tarvinnut turhia tiirailla. Metroiltua tuli parhaimmillaan kuutisen matkaa päivässä, joten viikkokortti kääntyi nopeasti voiton puolelle.

SoHossa hetken kävelyn jälkeen päädyttiin keskelle kuvauksia. Korttelinvarren autot olivat kaikki vanhanaikaisia ja ihmiset pukeutuneet 60-luvun tyyliin. Kysäisin paikalla hääränneeltä kuvaussihteeriltä että mitäs ovat kuvaamassa, mutta vastasi vain etteivät tarvitse enää avustajia. No, olisihan sellainenkin hauskaa voinut olla. Jatkettiin siis kiertelyä. SoHo oli alueena oikein nätti perinteisillä paloportaistoilla varustettuina rakennuksineen. Liikkeet olivat lähinnä merkkiliikkeitä, tosin kiinnostavammasta päästä ja jokunen erikoisuuskin löytyi. Evolutionissa oli myynnissä kaikenlaista fossiilia, täytettyä elukkaa ja aitoja ihmisten pääkalloja ja luurankoja. Hinnatkin olivat melkoisia, joten ei ostettu edes sikiötä lasipurkissa. Taschen-kustantamon oma putiikki oli myös kiinnostava. Firman jo valmiiksi näyttävistä julkaisuista oli myynnissä erikoisversioita, esimerkiksi Norman Mailerin Moonfirestä oli saatavilla aidon kuukiven sisältävä versio.

Kiertely johdatti takaisin kuvauspaikalle ja nyt siellä oli jo aivan toisenlainen tohina menossa. Kuvasivat kohtausta, jossa joku osoitteli aseella rakennuksen ikkunasta. "Kai tuo joku Will Smith on" kommentoin ja jatkettiin matkaa. Kadun päästä kuvauksiin sai uuden kuvakulman ja kas kummaa, kurkottelija tosiaankin näytti Will Smithiltä.

Sitten joku kuvausryhmästä jo huikkasikin lounastaukoa ja väki hajaantui. Lähdössä olimme mekin, mutta vieressä olleet tytöt alkoivat kirkua ja kappas vaan - sieltähän se Will Smith kävelikin juuri siihen missä seisoskelimme. Kävi moikkaamassa ja palaili sitten autolleen. Myöhemmin piti netistä tarkistaa mitä Smith parhaillaan oli kuvaamassa, Men in Blak 3:han se sitten oli.

Yllättävän leffastarakohtaamisen jälkeen siirryttiin Houston-kadun toiselle puolelle SoHosta Greenwich Villageen. Nättiä seutua oli sekin, tunnelmaltaan vähän SoHoa rennompaa ja nuorekkaampaa yliopistoalueenkin ansiosta. Putiikkeja ja kahviloita oli sielläkin paljon. Aikamme siellä kierreltyä siirryimme itään ja East Villageen. Tunnelma muuttui boheemimmaksi ja tatuointi- ja lävistysliikkeet ilmestyivät myös katukuvaan. Punkin ja beatnikkien synnyinseudulla oli vielä oma tunnelmansa, viihtyisä alue tuokin. Sieltä sitten hetkeksi hotellille lepäämään.

Välihuomautuksena pitää mainita, että tuona päivänä huomasi muidenkin osaavan arvostaa mainiota Soylent Green -paitaa, jonka aiemmin keväällä ostin. Peräti kuuteen kertaan joku tuli kehumaan ja kommentoimaan paitaa, eipä ole tuollaistakaan ennen tapahtunut. Paitafaneja riitti niin kaupan myyjästä puistossa pyörätuolilla liikkuneeseen vanhaan hippiin.

Illalla vuorossa oli Brooklyn. Metrolla sinne ja ensimmäiseksi suuntasimme New Yorkin parhaaksi pizzapaikaksi usein mainittuun Brooklyn-sillan alla majailevaan Grimaldi's pizzeriaan. Ulkopuolella jonoa oli noin seitsemän henkeä, joten jonon jatkoksi sitten vaan odottelemaan sisäänpääsyä. Oikein tyypillisen oloinen amerikanitalialainen miekkonen touhotti ovella ja päästi aina välillä jonkun jonosta sisälle - mahtoikohan olla itse omistaja, eleet ainakin olivat sellaiset. Puolisen tuntia kesti jonotus, sitten pääsimme sisälle. Sillä aikaa jono oli kasvanut jo yli puolen korttelin mittaiseksi. "Normaalia vähemmän väkeä" kommentoi ovimies jonon kokoa. Jonotus kyllä kannatti, sillä paikan pizza oli erinomaista. Omalla pizzalistalla suoraan kakkoseksi Gardalla saadun jälkeen, parempaa oli Grimaldilla kuin esim. Sisiliassa.

Ilta oli jo hämärtymässä, joten menimme Brooklyn Bridge Parkiin ihastelemaan maisemia. Joen toiselta puolelta Manhattanin pilvenpiirtäjissä syttyivät hiljalleen valot auringon laskiessa ja näkymät olivat hienot. Kiertelimme vähän Dumbon alueella ja sitten menimme vielä Brooklyn- ja Manhattan-siltojen välissä olevaan puistoon nauttimaan Manhattanin valoista. Paluu Manhattanille hoitui Brooklynin siltaa pitkin kävellen. Kävelyreitti oli pitkiä matkoja suojattu sivuilta korjeilla aidoilla (liekö osin hyppääjienkin vuoksi), mutta paikoitellen oli onneksi näköalatasanteita, joilta kelpasi katsella kaupungin valoja. Sillan jälkeen loppumatka hotellille hoitui metrolla. Väsyttikö? No väsytti.

New York - osa 2

Toisena päivänä ensimmäinen tehtävä oli löytää sopiva aamiaispaikka, hotelliaamiaista ei oltu viitsitty tällä kertaa ottaa. Tehtävä oli helposti ratkaistu, sillä korttelin päästä löytyi Flavors. Sieltä sai paikallaväsättyä aamiaista kaurapuurosta mustikkalettuihin, halutunlaisista munakkaista täytettyihin baageleihin. Hyvää ja kohtuuhintaista, tuolla tulikin käytyä sitten joka aamu. Kaupunkiin lähtettiin tutustumaan kävelemällä muutaman korttelin päähän lauttaterminaaliin odottelemaan Staten Islandin lauttaa. Kyydit noissa ovat ilmaisia ja reitti kulkee Vapaudenpatsaan ohi, joten näin pystin näkee ilmaiseksi kohtalaisen läheltä ilman turhia jonottamisia - ellei nyt varta vasten sitten halua patsaan juurellakin käydä. Lisäksi laivan kannelta on hienot näkymät eteläisen Manhattanin pilvenpiirtäjien täyttämään maisemaan. Perillä Staten Islandilla käytiin vain kääntymässä terminaalissa ja takaisin palattiin samalla lautalla.

Seuraavana järjestyksessä oli Manhattanin lounaiskulma, eli Battery-puisto ja WTC-alue. WTC:llä ei enää raunioita tietenkään näkynyt, vaan paikka oli kiireinen rakennustyömää osin jo puolivalmiine rakennuksineenkin. Parhaat näkymät alueeseen sai World Financial Centerin sisältä ikkunan takaa. WFC:n toisella puolella oli huvivenesataman paikkeilla grillaustouhua sun muuta meininkiä, ihan viihtyisä paikka. Takaisin hotellille talsiessa pistäydyttiin aletavaratalo Centuryssa 21:ssä. Merkkivaatettahan tuolla halvalla oli, eikä maineensa mukaista hässäkkääkään, mutta ei tuollaisessa kauaa viihdy. Broadwayta pitkin siis hotellille kääntymään.

Iltapäivän ohjelmana oli vuorostaan kaakkois-Manhattan. Wall Streetin lähistöt pörssirakennuksineen tuli vilkaistua ja sitten siitä pohjoiseen kohti hallinnollista aluetta. Kovaa lakia seuranneena oikeustalon portaat piti tietenkin käydä vilkaisemassa. Hiljaista seutua sunnuntaina, mitä nyt skeittarit yrittivät moneen otteeseen hurjannäköistä loikkaa portaiden ylätasanteelta katukäytävälle. Nurkan takana olikin sitten jo Chinatown. New Yorkissa ollaan kovin reviiritietoisia ja se kävi alueiden välillä kävellessä kyllä erittäin hyvin selväksi. Chinatownin rajan kun ylitti, niin katukäytävällä kävelijät muuttuivat hujauksessa aasialaisperäisiksi. Columbus puistossa kiinalaisvanhukset lätkivät korttia ja lauleskelivat. Yllättäen olimme jonkin aikaa jopa koko puiston ainoat länkkärit, niin oli tarkkaa tuo kuppikuntaisuus tuolla. Korttipeliä ei saanut kuvata, vaan kameran esiin nostamisesta sai kuulla vastalauseiden myrskyn - kiinaksi tietenkin. No kuvasin sitten salaa tietenkin. Chinatownin kadut olivat täynnä porukkaa ja kaikenlaista kalakojua sun muuta, sinänsä ihan kiinnostavaa seutua.

Chinatownin pohjoispuolelta alkoi sitten Lower East Side, eli hipstereiden valtakunta. Jälleen koko kadun väestö tuntui vaihtuvan kuin nappia painamalla tietyn kadunkulman tultua ylitetyksi. Jokunen kiva pikkuputiikki tuolla oli, paljon retropainotteista tavaraa ja hyvinvarustellusta bändipaitakaupasta tuli yksi Beastie Boys -paita hankittuakin. Paluumatka sujui Little Italyn kautta, joka sinänsä oli kovin turistipainotteista leikki-Italiaa. Jätimme pikku-Italian, otimme canolit.

Ensimmäisen illan ruokapaikanmetsästys meni vähän mönkään. Ajattelimme syödä jossain hotellin lähistöllä, mutta tarjonta oli kovin heikkoa noin sunnuntai-iltana hiljentyneellä bisnesalueella. Lopulta löytyi peruspizzeria, josta sitten kitalaenpolttavat peruspizzat (tarjolla oli vain muoviaterimia, joilla kuumaa pizzaa on kyllä mahdoton syödä). Sitten hotellille ja nukkumaan.

New York - osa 1

Kirjoitetaan matkajuttu nyt tällä kertaa useammassa osassa, niin ei kestä yhtä kauaa kuin Canella. Josko ensimmäisessä kirjoituksessa ehtisi jo perillekin saakka.

Kentälle mentiin hyvissä ajoin ja siitä lieni hyötyäkin sillä lähtöselvityksen neiti laittoi meidät hätäuloskäyntipaikoille Pariisin koneeseen. Ylimääräiset jalkatilat ovat aina tervetulleita lennolla. Metatason julkkisbongaus koneessa oli parin penkin päässä istunut Rita Tainola. Pariisin kenttä oli vähän hässäkkä ja tarpomista löytyi saapumis- ja lähtöterminaalien välillä. Bussillakin olisi päässyt, mutta omat jalat tarjosivat kuitenkin varmemman aikataulun.

Finnairin koneen paremmat paikat eivät olleet ainoa lähtöselvityksessä saatu etu, sillä New Yorkin koneeseen saatiin kirjaimellisesti upgrade. A380:n toiseen kerrokseen siis ja vielä luokkaa paremmalle osastolle. Isot tilat nostettavilla jalkatuilla varustetuissa erillispenkeissä, Sennheiserin vastamelukuulokkeet eikä normaaleja räminänappeja korviin sullottaviksi ja viihdetarjontakin oli hyvä, pari leffaa tuli matkan aikana katsottua. Maailman suurin matkustajakone oli melkoinen möhkö, minkä huomasi varsinkin nousussa. Poissa oli räjähtävä kiihdytyksen tuntu, kivireki vain pikkuhiljaa hivuttautui kentän pinnasta irti.

JFK:llä sitten sormenjäljet ja kasvokuva varmaan talteen setä nimikaiman arkistoihin. Maahantulohaastattelu pysyi sentään suppeana, matkan keston lisäksi muuta ei kysytty. Kentän aulassa tuli ensimmäinen taksintarjoaja vastaan, joka sanoi että taksi Manhattanille, tulkaa perässä. Jonkin matkaa talsittuamme kysyin kyydin hintaa ja summa oli kolmisenkymppiä taksien kiinteää JFK <-> Manhattan -taksaa korkeampi, joten näkemiin ja uutta autoa etsimään. Terminaalin edessä näkyi virallinen taksitolppa jonoineen, mutta ennen sitä paikallinen papparainen tuli taas tarjoamaan kyytiä ja tällä kertaa hinta olikin kilpailukykyinen. Ukon autolle siis ja hetken odotus kun mies kalasteli vielä lisäasiakkaita. Tuossa vaiheessa tuli jo pohtineeksi, että helppohan moisen kuskin olisi ajella johonkin syrjäiselle paikalle, kolkata kyydittävät ja nyysiä matkatavarat ja käteiset. Tila-autoon löytyi kolmaskin kyyditettävä ja muilutuksen sijaan luvassa oli varsin leppoisa reilun tunnin ajo Manhattanin eteläkärkeen kohti hotellia. Hotellin sijainti oli vähän hakusessa ja kuski hyppäsikin kadulta sitä kysymään. Neuvoja löytyi ja niiden turvin lähdimme sitten kävelemään kohti hotellia. Käännyimme kuitenkin väärälle kadulle, mutta korttelin kiertänyt kuski pysäytti autonsa keskelle risteystä ja juoksi neuvomaan oikeaan suuntaan. Kelpo palvelua.

Hotelli osoittautui odotetun hyvätasoiseksi, uudeksi mukavaksi pikkuhotelliksi (jos nyt yleensäkään 44 kerrosta korkeaa hotellia pieneksi voi kutsua, leveyttä rakennuksella olikin sitten huomattavasti vähemmän). Pitkän matkanteon jälkeen maistui uni.

LONTOO11

No Pip Pip-Cheerio kaikki Lordit ja Lordessissist,

tässä teidän dear old boy, takaisin matkalta .. eli olen ollut travellaamassa.
Lontoo on nyt nähty ja kadut tuli keskustassa tutuiksi, ei kuitenkaan niin tutuiksi että ne olisivat käyneet tylsiksi viimeisinä päivinä.
Tämä reissu oli mainio ja tarjosi paljon, mutta paljon jäi vielä näkemättä. Lontoo oli paikkana oikein mukava ja iloisia hetkiä oli monia.



1. Päivä

Herätys oli aikainen, 03:30 ylös ja 04:30 taksi haki.
Kiitos muistivirheeni olimme tunnin liian ajoissa ja lentokentällä kaikki oli kiinni, joten oli hauskaa kävellä tyhjää kenttää. No lento meni kivasti ja vaihtokin onnistui kommelluksitta.
Perille saavuimme paikallista aikaa joskus 12:00 aikoihin ja metro matka lentokentältä oli onnistunut, kestoa sille kyllä tuli 55 minuuttia. King's Crossin asemalta kävelimme hotellille päin ja pysähdyimme lounaalle pubiin. Ensimmäinen ja ainoa syömämme Fish & Chips oli ihan jees ja iloinen helmeilevä 0.568 tuoppi oli raikasta ja ihanaa.
Hotelliin heitimme kamat ja lähdimme talsimaan katuja suuntana Oxford Street. Isoimman vaikutuksen teki itseään 250 vuotiaaksi tituleeraava Hamleys lelukauppa, jonka jokainen kerros oli oma elämys. Tästä oli oivaa jatkaa Piccadilly Circukselle jossa tutut mainoskyltit olivat kaikkien nähtävissä.

Sohon alue muutenkin oli oikein hauska, britit tykkäävät tehdä teatteriesityksiä kaikista elokuvista. Mainostaulut oli kivoja ja jotkut jopa näyttäviä. Samassa osiossa sijaitsee muuten Chinatown joka oli komea paikka! Ruoka tuoksui ja kiinalaisia vilisi.

Aikainen herätys ja vain pienet torkut lentokoneessa saivat sen aikaan että jo 21:00 aikoihin olimme nukkumassa hotellilla. Sitä ennen kyllä olimme illallistaneet melkoisen setin Wasabi nimisessä sushi-ketjussa.

Päivä 2.

Herätys oli 7:30. Totesimme brittiläisen suihkukulttuurin heikkouden (vedenpaine?) ja menimme syömään hotellin tarjoamaa aamiaista.
Oliko munaa? Oliko pekonia? Ehei, vain muroja ja leipää! No ei kai se mitään, kaikille meille on tuttu rasvainen aamiainen muista yhteyksistä. Sain vatsan täyteen ihan noillakin ja sitten olikin aika loikata metroon ja kohti Abbey Roadia. Tuolla kadullahan sijaitsee samaa nimeä kantava studiorakennus jossa mm. The Beatles on äänittänyt kappaleita. Metroaseman kupeessa oli Beatles Coffee Shop josta sai muiston ostettua ja ohjeet vielä missä katu sijaitsee (lähellä!).

Aikamme heiluttua edestakas Abbey Roadia olikin aika taivaltaa Regent's Parkin suuntaan. Se on iso puisto jossa oli koiria ja ihmisiä. Noin harmaana päivänäkin paikka oli ihan kiva vaikka kesällä varmaan tuplasti kinda dunno.
Miksikö menimme Regen'ts Parkkiin? No päästäksemme Camden Towniin joka oli kyllä sellanen että ok kai ihan kiva kuitenkin. Samoja kamoja myyviä liikkeitä oli vaikka kuinka paljon, mutta sentään ruoka-alue oli kiva.
4£ maksoi melkein kaikissa kojuissa iso kasa ruokaa ja vaihtoehtoja oli mistä valita. Löytyi Thai-, meksiko-, kiina-, joku muu mikä ruokaa. Tylsinä otimme vain Intialaista.

Tähän ei päättynyt päivän turismi vaan Camdenista metrolla Big Benille, koska se on iso kello.
Tämän lisäksi halusin Westminster Bridgen toiseen päähän seisomaan, koska sillä paikalla oli ollut Monty Pythonkin sketsissä.

Sitten kun vielä kävi pubissa vähän keräämässä energiaa niin pääsi hotellille ottamaan pienet unet ja illaksi pääsi taas Oxford Streetille ja Sohoon katselemaan lisää juttuja ja asioita.

Päivä 3.

Pitkään aprikoimme että pitääkö sinne saatanan vahakabineettiin mennä. Tyyriskin oli ja melko turistia .. mutta koska olimme turisteja niin menimme ja ostimme turhaan ennakkoon liput, koska aikaisin aamulla ei ollut jonoa muutenkaan. Hauska ovimies teki turvatarkistuksia ja kyseli mm. alkoholijuomien perään. Tutkiessaan Sannan laukkua pudotti hän hihastaan pienen viskipullon Sannan laukkuun ja alkoi utelemaan tästä. Sellaisia ne on ovimiehet Lontoossa, neekereitä.
Madame Tussaud oli ihan kiva, mutta ei mahtava. Monet hahmot olivat todella kökköjä ja vain uudemmat herätti ihmetystä. Lisäksi useat nuket olivat kuluneita.

Samalla alueella sijaitsi myös oikea Baker Street ja sillä Sherlock Holmes museo. Se oli kiinni vielä kun menimme käymään sen edessä.
Menneisyys ja nykyisyys iski kättä samalla kadulla, koska naapurissa oli The Beatles Store josta olisi voinut ostaa kalliilla monia juttuja. En ostanut mitään.

1872 perustettu pubi oli kiva. Isoa baatiskiä reunusti omat lasikopit jolla wanhana aikana erotettiin porvarit ja työläiset toisistaan. Täällä myös kohtasin pahinta englantimongerrusta matkallani ja kyypparin sanomiset menivät täysin ohi.
Kuitenkin tilauksen sain tehtyä ja halpaa oli, kenties halvimmat oluet koko reissulla (Siideri ja Ale tuoppi ja sipsipussi alle 6 puntaa).

Covent Gardeniin kun vielä ehti niin siellä söin Steak & Ale pien, perunamuusin kera. Makoisaa oli tämä ruoka, joten brittien ruokakulttuuri ei ole paskaa mielestäni.
Covent Gardenin tupakkakaupasta ostin rasian nenänuuskaa, jota on sitten kiva poikain kanssa nenään vedellä kun olutta juo. Se raikastaa ja aivastuttaa!

4. päivä

Tämä oli viimeinen päivä ja matkalaukun kanssa sitä piti viettää.
Suuntasimmekin Hammersmithiin päin ja kohti megalomaanista ostoskeskusta jossa yli 300 liikettä oli. Siellä myös koko reissun paras ateria tuli syötyä, tosin se oli Vietnamilaista.
Pho-keitto oli herkkua ja tulista. Nuudelikeittoa syötiin puikoilla ja tunsin oloni vammaiseksi ja hattukin jäi päähän.

Metro kuljetti lentokentälle kivasti ja kotiin ehdin puolen yön aikoihin, eli oliko reissu onnistunut? Kyllä vain.
Menisinkö toiste? Kyllä vain.