Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cane. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cane. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Ekaa kertaa Jukolassa


Moi!

Aattelin nyt kerrata tuon kesäkuisen Jukolan viestin tapahtumia omasta näkövinkkelistä. Ekaa kertaa olin juoksemassa ja aikamoisen upea kokemushan se oli. Teille tietämättömille kerrottakoon, että Jukolan viesti on suurin vuosittainen urheilutapahtuma Suomessa ja tänä kesänä Jämsänkoskella Keski-Suomessa osallistujia oli reilut 17000. Tuo oli kaikkien aikojen toiseksi suurin jukolan viesti, ainoastaan viime kesän Vantaan viesti oli osallistujamäärältään hitusen suurempi. Valokuvia ei valitettavasti ole, sillä eipä tullut reissulla kameraa käytettyä.

No, joka tapauksessa, paikan päällä porukkaa oli kuin pipoa. Viesti käytiin perinteiseen tapaan kesäkuun puolivälissä, viikko ennen juhannusta, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Päivää ennen viestiä sain järjestettyä itseni yhden firman joukkueeseen, joka kaipaili yhtä viestinviejää. Tietysti meikäläiselle lankesi heti ensikertalaisena se kaikkein pahin osuus eli kolmas. Matkaa tuli olemaan se komeasti reilut 14 km, joka tarkoittaa tietysti reilut 14 km linnuntietä...varsinaisesta taivalluksesta tuli vielä jonkun kilometrin verran pidempi.

Ajelin Jämsänkoskelle lauantai-iltapäivänä samalla jo käynnissä ollutta Venlojen viestiä radiosta kuunnellen. Perille löysin ja parkkipaikalle sain autoni, josta sitten olikin kilometrin verran matkaa vaellella itse kisakeskukseen. Sinnehän se oli Jämsänkosken jäähallin viereen rakennettu ja aikamoinen pikkukaupunkihan se oli. Olimme sopineet uusien joukkuekavereideni kanssa tapaamisen keskuksen opaspaalulla kuudeksi ja sieltähän me toisemme löysimmekin. Selvisi, että aika oikeaan tasoiseen joukkueeseen olin päässyt mukaan, eli toisinsanoen todellisia harrastelijoita olimme kaikki eikä sen kummemmin mitään sijoitustavoitteita ollut. Sen verran kahden ekan osuuden juoksijat arvelivat että noin viiden aikaan pääsisin omalle osuudelleni, joten jonkun verran oli mahdollisuus saada unta palloon ennen omaa suoritusta. Pistin samalla omaksi tavoitteekseni suunnistaa alle kolmen tunnin oman osuuteni. Senpä jälkeen siinä olikin aikaa ihmetellä kisakylää, jossa tärkein eli ruoka oli hyvää eikä sitä kauaa tarvinnut jonotella.

Iltasella katselin vielä klo 23:00 tapahtuneen Jukolan viestin lähdön. Komeastihan se tanner tömisi kun 1700 eka osuuden juoksijaa lähti matkaan ja niin päin pois, mutta eipä siinä vaiheessa ollut mielessä muuta kuin oma osuus. Hipsiskelin siitä sitten pikkuhiljaa ottamaan unta hieman palloon. Aika vahva epäilys oli ettei se välttämättä onnistu, mutta niin vain kun kännykkä kello kolmelta herätti, niin huomasin ainakin pari tuntia nukahtaneeni. Siitä sitten samantien tarkistin kännykällä missä toisen osuuden kaveri menee osuuttaan, ja kun se osoittautui, että yllättävän pitkällehän se jo oli ehtinyt, niin ei muuta kuin nopeasti lämmittelemään. Se olikin tarpeen sillä lämpötila oli siinä vaiheessa laskenut jo hieman alle kymmeneen asteeseen, ja nukkuessa ruumiinlämpö laskee vielä hieman, joten ihan tosissaan siinä sai vilua vastaan taistella. Banaania ja urheilujuomaa siinä vielä nautiskelin ja hölkkäsin kisa-alueelle. Päivä oli jo valjennut, eli näkyvyys oli normaali. Osuus oli jo lähellä.

Maali- ja lähtöalueella oli melkoinen hyörinä näin keskellä yötäkin, aivan kuin ei yötä olisikaan. Pikkuhiljaa siinä alkoi päästä kisafiilikseen ja jännityskin alkoi mahanpohjassa kutittelemaan. Kun lihakset pikkuhiljaa alkoivat lämpenemään, siirryin lähtöportista sisäänkirjauksen kautta lähtöalueelle odottelemaan kakkososuuden kaveria. Siitäpä ei enää paluuta olisikaan ennen kuin koko metsäkeikka on takana. Hölkkäilin vielä lähtöalueella ja kävin tarkistelemassa aina välillä leimauspisteestä kakkososuuden juoksijan viimeisiä väliaikoja ja muutaman minuutin kuluttua ruutu näyttikin, että kaveri on viimeisen rastin jo leimannut. Siitä sitten kiireellä vaihtopuomille ja juuri parahdiksi ehdin, kun tuttu lähtönumero rinnassaan toisen osuuden kaveri melkeinpä viimeisillä voimillaan ojensi osuuteni kartan. Totesin tyypille, että on tunnin etuajassa siihen mitä sovittiin, sillä kello oli aika tasantarkkaa 4:00. Eipä se uupumukseltaan oikein mitään saanut vastatuksi.



Rastit 0-2

No niin, siitäpä sitten vain lähdettiin metsään, ja kun osallistujia oli niin paljon kuin oli, niin ei siinä alkuvaiheessa (eikä oikein muissakaan vaiheissa) yksin tarvinnut juosta. Kuten ylläolevasta kartasta näkyy (meikäläisen kulku on siis tuo punainen sykkyrä), niin aikamoista hapuiluahan se alku oli. Se on mulle iltarasteillakin hyvin tavallista, että suunnistuksen rytmiin pääsemisessä sitä aikaa menee, ja silloin ensimmäiset rastit ovat hieman hakusessa. Ihan ensimmäiselle rastille en vielä hirveästi turhaa aikaa menettänyt, koska nopeasti paikkani oivalsin pienen koukun jälkeen ja rasti löytyi varsin kätevästi. Sen sijaan kakkosrastista tuli aikamoinen painajainen. Juoksin ykkösrastilta suoraan toisen hajonnan kakkosrastille, ja siitä tiesin ettei se omakaan rastini kaukana voi olla. No, kuten kuva osoittaa niin ikävästi vasemmalta ohi menin ja lujaa. Siinä sitten pyöriessä tuli mieleen jo että tällaistako tämä Jukola-meininki sitten on, ja että tähänkö tämä heti kaatuu. Paniikkia lisäsi ettei siellä pyöriessäni oikein ketään muuta näkynyt. No minuutteja siihen epätoivoiseen etsimiseen meni ennen kuin ymmärrys antoi sijaa palata sille väärälle hajontarastille. Sen viimein tein, ja samantien siihen tuli toisen joukkueen kaveri, jonka kanssa huomasimme samaa rastia etsivämme. Tyyppi totesi että vähän matkaa tuohon suuntaan ja sieltäpä sen rastin pitäisi tulla. Ja niinhän se tulikin, parikymmentä metriä sivusta siitä josta alunperin kuljin, pienessä notkelmassa. Jälkeenpäin GPS:stä ja väliajoista laskin että aika tarkalleen 13 minuuttia missasin tuohon kakkosrastin hölmöilyyn. Kuvaavaa on lisäksi, että hieman vajaasta kuudestasadasta juoksijasta, jotka tuon saman rastivälin 1-2 juoksivat, olin KAIKKEIN HITAIN. Kunniakas suoritus siis heti alkuun.

2-6

Nyt kun löysät oli otettu pois, niin oli pikkuhiljaa parempi alkaa suunnistamaan, että tuolta metsästä joskus pois pääsee. Kolmosrasti löytyikin ihan suoraan. 3-4 väli puolestaan mentiin ikävän ja vaikeakulkuisen tiheikön läpi jossa ei mitään oikein selvää polkuakaan muista menijöistä ollut muodostunut. Niinpä lähdin hakemaan rastia liian aikaisin ja pari minuuttia taas tuhlasin ylimääräistä. Lopulta se oikea leimasin sitten löytyi. Tämän jälkeen vitos- ja kutosrastit löytyivät vaivatta, pikkuhiljaa rytmi alkoi löytymään. Ennen kutosrastia olikin myös jo ensimmäinen juomapiste, vaikka matkaa oli taitettu vasta sellaiset kolme kilometriä (itsellä GPS:n mukaan 4,2 kilometriä, kiitos paskan suunnistukseni).

6-10

Rastilta numero 6 reitti seuraavalle näytti olevan mäen päälle kiipeämistä. Ja sitähän se saakeli vie olikin, suorastaan vuorikiipeilyä. Jouduin parin otteeseen pysähtymään ja haukkomaan henkeä, eikä juoksuaskelista siinä vaiheessa ollut puhettakaan kun sykekin veteli siellä päälle 180. Alkoi ottaa voimille pikkuhiljaa. Onneksi sentään oikea rasti sieltä mäen päältä löytyi, vaikka toisen hajonnan rastia tässäkin kävin ensin kurkkaamassa. Mieli alkoi kuitenkin olla ihan hyvä, kun suuremmitta kiemuroitta löysin oikean pisteen. Kasi- ja ysirastit olivat siinä mielessä helppoja, että maasto tuolla mäen päällä oli sellaista kosteaa kangasmetsää, johon kyllä muiden juoksijoiden jäljet muodostuu, ja kun polut näyttivät osoittavan juuri oikeaan suuntaan, niin siinä pystyi aika rennosti menemään noita välejä. Rastit löytyivätkin vaivatta ja alarinteessä olleen ysirastin jälkeen olikin taas helpottava juomapaikka ennen kymppirastia, joka näytti olleen tv-rasti ja edelleen YLE:n porukkaa tuolla päivysti. Toisella juomarastilla olin GPS:n mukaan edennyt 6,3 kilometriä ja aikaa oli mennyt hieman päälle tunnin. Ihan hyvin siis aikataulussa, totesin.

10-18

10-11 välin huomasin olevan vaihteeksi hieman kimurantimpi, sillä rasti 11 oli merkitty ikävästi tiheikköön, eikä suorinta reittiä ollut oikein mitään apuja (polkuja, aukioita ym.) luvassa, mikä kyllä jälkikäteen osoittautui hieman hätiköidyksi johtopäätökseksi. No, joka tapauksessa päätin suunnata menosuunnassa oikealla olevalle hiekkatielle, jossa saisin hetken aikaa hölkätä rauhassa ja stressittä. Huomasin tiellä olevani aikamoisen puhki, eikä hölkkäämisestä meinannut tulla mitään. Edessä oli vielä vaikea tetsaus tiheikön läpi rastille. No, kun tieltä metsään siirryin, tajusin viimeistään ratkaisuni huonouden. Niin perhanan vaikeaa tuolla rämeikössä oli edetä kun piti osittain kiivetäkin eikä missään ollut edes merkkejä muiden käyttäneen samaa reittiä. Ja ihmekös tuo kun paljon parempiakin oli tarjolla. Myöhemmin tosin huomasin GPS-seurannoista, että jokin kärkijoukkueen juoksijakin päätyi samaan ratkaisuun. Pidin kuitenkin onnekseni tiukasti kiinni kompassista katsomastani suunnasta ja lopulta tulin kuin tulinkin lähes suoraan rastille. Taas itsetunto ja itseluottamus nousi pykälän, paskasta reitinvalinnasta huolimatta. Rastilla 11 oli pari muutakin menijää samaan aikaan, ja siinä yhteisesti todettiin, että kaikilla oli sama koodi seuraavan rastin kohdalla, eli kyseessä oli ns. putki. Ei muuta siis kuin osuuden aiempien juoksijoiden muodostamaa polkua seuraten ja välillä karttaa vilkuillen eteenpäin. Jalka tuntui yhtäkkiä paljon kevyemmältä edellisen välin hetkellisen uupumisen jälkeen. Ehkäpä urheilujuoma imeytyi vasta nyt ja varmaan henkistäkin piristymistä alkoi olla kun homma jokseenkin siinä vaiheessa sujui. Rasti 12 löytyi suoraan, ja samoin numero 13. Tämän jälkeen tulikin paljon hajontarasteja, lyhyitä välejä ja tarkkaa suunnistusta. Jälkeenpäin todeten nuo vaiheet menivät itseltä erittäin hyvin. Kaikki rastit löytyivät sen kummemmitta vaikeuksitta ja siinä mielessä pitää olla tyytyväinen, että kilpailun kärkijoukkueitakin oli noilla kohdin ollut vaikeuksissa.

18-22

Rastiväli 18-19 olikin sitten edellisten lyhyiden etappien jälkeen yksi pisimmistä ja rankimmista. Sinänsä eteneminen oli taas helppoa, että kyseessä oli putki, ja maastossa selkeä polku jota seurata. Tässäkin joutui kuitenkin kiipeämään varsin jyrkän mäen (ei sentään aivan 6-7 välin veroista), joten jalat alkoivat taas painaa, ja seuraavan kahden rastin jälkeinen juomapiste houkutteli jo todenteolla. No, vihdoin sinne mäen päälle pääsin rastille 19, josta olikin verraten lyhyt matka jyrkän alamäen jälkeen odottavalle rastille 20 ja sen yhteydessä olleelle juomapisteelle. Nyt ensimmäistä kertaa pysähdyin kaikessa rauhassa juomaan, sillä kropassa alkoi olla jo sellaisia tuntemuksia, että parempi ottaa ihan rauhassa että pääsee maaliin kunnialla. Olin tullut jo yli kymmenen kilsaa (10,6 km) ja aikaa oli mennyt 1.52. Siinä juodessani paikan ohi painalsikin pari kärkijoukkuetta ankkuriosuudellaan. Oli se melkoista vauhtia se, eikä niillä ollut aikaa juoda. No, ei se auttanut kuin jatkaa matkaa ja suhteellisen virkein mielin löysinkin pari seuraavaa rastia suuremmitta ongelmitta.

22-25

Rastin 22 jälkeen olisin sitten koko osuuden pisin rastiväli tiedossa, mittaa n. 2 km. Hankalalta se alkuun näytti, mutta parin muun juoksijan kanssa, rastilla 22, todettiin että sama rasti se kaikilla on, joten ei muuta kuin putkeen juoksemaan. Polkua seuraten siis taas mentiin. Itsellä oli siis jo kohtuullinen uupumus päällä, josta osittain johtuen paita tarttu johonkin oksaan tehden kunnon repeämän hihaan. No sattuuhan sitä. Muut taisivat sitten olla vielä uupuneempiä, sillä aika nopeasti nuo edellisen rastin tyypit jäivät jälkeen. Edellämenevän juoksijan sain kiinni, ja sen kaverin kanssa mentiinkin useampi rastiväli. 17 minuuttia sain kulumaan tuolle parin kilsan matkalle, mutta tulinpa sitten suoraan rastille (mikä oli siis helppoa kun muodostunut polku tai väylä oli niin selkeä). Kosteaa, kivikkoista ja risuistakin eli aika hidaskulkuinen oli tuo etappi, mutta kyllä tuossa ajassa jo väsymyskin näkyi. Oltiin siis rastilla numero 23 ja parin helposti löydettävän rastin jälkeen pääsikin taas juomaan, viimeiselle juottopaikalle ennen maalia. Matkaa takana tuossa kohti 13,5 km ja aikaa oli kulunut noin 2.20. Juomapisteen virkailijoilla oli radio auki, ja sieltä kuuluikin miten Kalevan rasti saapui juuri parin kilsan päässä viestin voittajana maaliin. Meillä ei viesti ollut vielä edes puolessavälissä, mutta pelkkää liikunnan iloahan tämä olikin.

25-30-maali

"Loppusuora" oli siis vielä edessä. Kartalta katsottuna jäljellä oleva matka vaikuttikin aika pieneltä. Jalkoja ja kaikkia muitakin ruuminosia kolotti kyllä aika mukavasti, joten varsinainen nautinto etenemistä oli tässä vaiheessa jo aika kaukana. No, juomarastilta lähdin etenemään samaan suuntaan kuin kaikki muutkin (tuolla juomapisteellä olikin porukkaa enemmältikin, koska taisi kaikki osuudet saman pisteen kautta kulkea). Yhtäkkiä huomasin, että ei hemmetti, väärään suuntaanhan tässä mennään, joten nappasin rastivälin vieressä etenevän asfalttitien kohteeksi ja juoksin sen vieressä (itse tielle meneminen oli estetty). 22-23 -välin seuralainen seurasi mukisematta. Myöhemmin taas kartalta näkyi että ihan oikeaan suuntaan ne muutkin meni, mutta joku kummallinen sekoaminen siinä tuli itselle suunnista. No ei se mitään, löysin minä oikeille paikoille muutenkin. Rasti 26 oli kuitenkin pitkään aikaan ensimmäinen jota jouduin ihan etsimään. Oltiin hiekkakuoppa-alueella, jotka perinteisesti on vähän kinkkisiä, kun aina ei tiedä mikä kuoppa on missäkin. Kartan mukaan selvä paikka olikin sitten luonnossa jotain ihan muuta, joten muutama minuutti siinä tuli ylimääräistä tuhlattua niiden muutaman ylimääräisen lisäksi, jonka tuo aiempi, siirtymän alussa tapahtunut sekoilu aiheutti. 26 lopulta löytyi, sen jälkeen tuolta kumpuilevasta maastosta teitä hyväksikäyttäen löytyi aika hyvin myös 27, 28 ja 29, mutta rastia 30 olin menossa jo kiertämään kunnes viime hetkellä sen satuin vasemmalla puolellani huomaamaan. Väsymys oli tässä kohtaa jo melkoinen. Sen takia viimeinen rastiväli ennen maalia oli aika takkuinen ja tuskainen eteneminen tiheässä ja peitteisessä maastossa. Jouduin ihan sumeilematta seuraamaan muita saman osuuden juoksijoita löytääkseni oikean paikan ja niinhän se onnistui. Sen jälkeen alkoikin aika pian viitoitettu reitti kohti maalia. Yritinhän minä helvetin kovaa juosta, mutta melkein kolmen tunnin puristus kyllä tuntui jo aika monessa paikkaa, joten melkoisella väkisinrutistamalla jaksoin hölkätä maaliin, palautin kartan, nappasin seuraavan osuuden kartan ja lähdin katselemaan että missäs kohti vaihtopuomia se neljännen osuuden kaveri oli. Siellähän se odotteli jo valmiina, ja kuten se kakkososuuden kaveri, en minäkään mitään järkevää saanut siinä saatteeksi sanottua. Perkele, että olin poikki ja lihakset niin jumissa, että kävely vaihtoalueelta pois oli kovan työn takana. Mutta kello osoitti maalissa, että osuusaika oli 2.56 ja osia eli kello lähenteli aamuseitsemää. Pääsin kuin pääsinkin alle sen 3 tuntia, vaikka viimeiseltä juomapaikalta maaliin menikin turhan pitkä aika. Kaikkeni kuitenkin annoin.

Seuraavana hommana olikin sitten, suihkussa käynti, saunominen ja aamupala ja samantien lähdin sitten aamuysin paikkeilla ajelemaan kotia kohti. Tämä siirtymä olikin koko reissun rankin eikä varmastikaan mikään järkevä temppu. Oli nimittäin kohtuullisen hankala pysyä tuo melkein koko 300 kilsan matka hereillä, mutta hengissä selvisin kotiin ja sänkyyn.

Kaiken kaikkiaan, alkukatastrofista huolimatta, suunnistukseni Jukolassa meni ihan noin suurinpiirtein odotetusti. Itse asiassa ilman alun sekoilua, suoritus olisi ollut ihan hyvä. Fyysisesti jaksoin yllättävän hyvin, verrattuna vaikkapa reilua kuukautta aiemmin juostuun Helsinki City Runiin verrattuna, mutta vaikka olisin ilman suunnistuksellisia virheitä edennyt (max. puoli tuntia siis ajasta pois) ei tuo aika olisi siltikään kovin kummoinen ollut. Lähdin osuudelle sijalta 1504. ja tullessani vaihtoon olimme sijalla 1484., joten aikalailla omantasoisessa seurassa olin. Osuudella oli 105 minua hitaampaa juoksijaa. Hävisin osuuden nopeimmalle tasan tunnin ja 36 minuuttia. Muihin suhteutettuna paras rastivälini oli 12-13, jossa sijoituin suunnilleen puoliväliin sen välin juosseesta porukasta (silti nopein oli yli 2 minuuttia mua nopeampi). Sijoitukseni oli paras rastin 23 kohdalla, joten kuten jo tuossa selostuksessani kerroin, niin loppu ei sujunut aivan suunnitellusti. Kokonaisuutena juoksin 17,6 km, eli reilut kolme kilsaa "ylimääräistä".

Kokemuksena ensimmäinen Jukola oli aika huikea. Keskellä yötä metsässä on kyllä melkoinen tunnelma, ja kyllähän tapahtuman perinne, maine jne. tekivät kyllä osansa olotilaan. Aivan takuulla olen mukana jatkossakin, ja toivottavasti jo ensi kesänä paremmassa fyysisessä kunnossa.

torstai 4. lokakuuta 2012

Ei dokausta Dubaissa

 No hei, tässä se nyt tulee. Onhan siitä seitsemän kuukautta kulunutkin.

Perjantaina 9.3. vähän klo 8:n lentokoneen renkaat irtosivat Seutulassa lentokentän kiitoradalta ja laskeutuivat hieman reilut kuusi tuntia myöhemmin maailman suurimman lentokentän (tää ei muuten ole lähellekään totta, mutta näin Aurinkomatkojen opas valehteli!) kiitoradalle. Se ei jäänyt reissun ainoaksi maailman suurimmaksi, mutta siitähän Dubaissa hyvin pitkälle onkin kyse.

Jarkko varmasti toivoo, että kerron jotain säästä, joten aloitetaan siitä. Samppa kertokoon omassa raportissaan Jarkon veljen kuulumiset. Kuten muistatte, maaliskuussa oli Suomessa vielä varsin kylmä. No, Dubaissa oli lämpimämpää (vaikkakin kyseessä oli kuulemma poikkeuksellisen kylmä kevät) ja päivälämpötilat pyörivätkin enimmäkseen siinä 20 ja 30 välillä, ehkä viimeisinä päivinä saattoi olla lämpimämpääkin, mutten ole aivan varma. Kesäisin Dubain päivälämpötilat pyörivät 40 ja 50 asteen välillä, joten siihen nähden kohtuullista ja miellyttävää. Mitään muutahan taivaalta ei ollut tarjolla kuin aurinkoa...enpä muista yhtä ainoaa pilvenhattaraa missään reissun aikana nähneeni, joten tulihan tuolla hieman itseä poltettua, mikä laukaisikin myöhemmin Suomessa sen vyöruusun, mutta nauretaan sille joku toinen kerta.

Kulta-automaatti
Noh Dubai, niin. Kyllähän siellä totta tosiaan komeita ja erikoisia pytinkejä oli, ja tietty se puhtaus joka paikassa ihmetytti. Meidän ensivaikutelma oli kuitenkin hieman erilainen. Hotellimme nimittäin sijaitsi Bur Dubaissa, jota voi varmasti kutsua vanhaksi Dubaiksi, sillä juurikin niille kulmille Dubai aikoinaan perustettiin ja jotain ikivanhoja ja alkuperäisiä torneja hotellimme ikkunasta näkyvän Dubain museon pihalla olikin. Joka tapauksessa tuo Bur Dubain alue oli aikalailla erilainen kuin se Dubai, joka maailmalle välittyi. Tuolla ei nimittäin glamourilla juhlittu, vaan katunäkymä oli hieman jopa persoonaton läpileikkaus vanhoista kerrostaloista ja kaikenlaisista kaupoista, pikkuliikkeistä ja ravintoloista. No, toki aluetta koristivat muutamat upeat moskeijat ja arabimaille perinteiset kauppapaikat soukit, joissa kaupankäynti olikin aikamoista...niin ja olihan ihan hotellimme lähellä pittoreski (voiko jotain sanaa enempää enää vihata) perinnekylä, joka oli taas sitä vanhaa mutta puhdasta dubaita. Tässä kohtaahan muuten on täsmennettävä, ettei tuolla Bur Dubain alueella asunut varmaan yhenyhtäkään Arabiemiraattien kansalaista, vaan kyllä tuo tänä päivänä on lähes täysin intialaisten, pakistanilaisten, ja mitänäitänyton kansoittamaa, joten ehkäpä tuolla käppäillessä tunsi enemmänkin olevansa Intiassa...tai erityisen puhtaassa versiossa Intiasta...tai mistäpä minä tiedän kun en ole koskaan Intiassa käynyt.

Tutustuttiinhan sitä toki huolella myös siihen tunnetumpaan osaan Dubaista. Juntteja suomalaisia koska olemme, niin mikäs onkaan parempi tapa tutustua kohteeseen kuin osallistua Aurinkomatkan kaupunkikierrokseen. No, tällä kertaa se oli oikeasti varsin antoisa kokemus, sillä kierroksella oppaana toiminut matami oli 70-luvulta asti Dubaissa elänyt, ja osasi kyllä varsin tarkkaan kertoa itse kohteesta ja sen monesta kummallisuudesta liittyen byrokratiaan ym. ym. Niitä en jaksa millään eteenpäin kertoa, mutta todettakoon että kummallista oli siellä maailman meno. Googlettakaa jos kiinnostaa. Noh, tulipa kierroksella hurjien tarinoiden ohessa nähtyä samalla läpileikkaus kaupungista hurjine pilvenpiirtäjineen, keinosaarineen ja "veneilijöille" rakennettuine kaupunginosineen (Marine City).

Noh, toki noihin tärkeimpiin kohteisiin tuli tutustuttua sitten viikonlopun aikana tarkemminkin. Liikkumiseen käytettiin taksin lisäksi metroa, jonka käsittämätön puhtaus ja koreus pisti Helsingin metroa käyttäneen melkein vituttamaan. En nyt sanoisi, että kaipaan viereeni haisevaa reiskaa tai patea tahi käytävälle musisoimaan romanikerjäläistä, mutta jotenkin ne vaan metrossa kuuluvat asiaan.

Ukkoja putkessa
Aquaventuren aluetta
Ensimmäiseksi tuon viikon aikana suunnattiin maailman suurimpaan(tm) vesipuistoon Aquaventureen, joka sijaitsi sen tekopalmusaaren kärjessä, ehkäpä koko Dubain hienoimman hotellin kyljessä. Noh, se maailman suurin tarkoitti tässä kohtaa pinta-alaltaan suurinta, mutta varsinaiset huvitukset paikassa oli yllättäen aika vähissä. Rengasmäkiä siellä riitti, oli pimeydessä kieppuvia mäkiä ja välillä mentiin haiakvaarion läpi, ja kivahan niitä oli aikansa laskea, mutta kun yhden hurjan "Leap of faith"-nimisen putouksen lisäksi (jota en uskaltanut laskea) siellä ei mitään sen kummempaa ollut, niin lopputulema oli, että pienoinen pettymys tuo maailman suurin oli. Serenassa viihdyn paremmin. Lisäksi sattui olemaan ehkäpä viilein päivä koko reissussa, ja iltapäivällä tuulen yltyessä tuolla oli oikeasti ihan helvetin kylmä.

Entäpä sitten ostoskeskukset. Niihinkin saimme aikaamme kulutettua, vaikka varsinaisesti ostoksia ei hirveästi tehty. Mall of Emirates -niminen ostoskeskus on kuuluisa siitä, että samassa yhteydessä sijaitsee laskettelukeskus. Pitihän sekin ihme nähdä, ja totta tosiaan, lasin läpi pystyi seuraamaan kun onnettomat arabit koittivat suksillaan alas muutaman sadan metrin pituista rinnettä alas suihkia ja taas hissillä ylös. Itse ei vaivauduttu, kun se kuitenkin jonkin verran maksoi (en muista enää kuinka paljon). Valitettavasti sillä kertaa ei näkynyt keskukseen hieman aiemmin roudattuja pingviinejä.
Mä oon hyvä.
Ostoskeskuksena tuo Mall of the Emirates oli suuri, muttei kyllä yhtään mitään verrattuna maailman suurimpaan(tm) ostoskeskukseen, Burj Khalifa tornin kupeessa sijaitsevaan, Dubai Malliin. Saatana sentään, tuon kiertämiseen ei yksi päivä riittänyt ja tuli mieleen (heh), että onko tämä nyt kaikki minkään arvoista, mutta kyllä siellä yllättävän hyvin koki viihtyvänsä. Liikkeitä oli aivan joka lähtöön (yhteensä 1200), yhdessä siivessä löytyi Bloomindale'sit, Lafayttet ym. eliittipaikat, eikä siellä paljon muita näkynyt kuin kuninkaiden lailla kohtelua saavat valkokaapuiset alkuasukkaat. Muualta sitten löytyi kaupat tavalliselle kansalle ja niitä kyllä sitten riitti, kuten myös ravintoloita niin maan joka saatanan kolkasta (skandinaavinen ravintola oli ainoana lähes tyhjä). Lisäksi vastaan tuli maailman suurin(tm) akvaario, vesiputouksia ja luistelukaukalo. Laskettelurinne jäi siis välistä, mutta luistelemaan sentään mentiin. Illan pimentyessä käytiin vielä katsomassa Mallin vieressä sijaitseva maailman suurin(tm) suihkulähde, jossa oli upea ja tunnelmallinen näytös Las Vegasin malliin.


Dubai Mall Burj Khalifasta kuvattuna















No, koska se Burj Khalifa -torni siinä vieressä patsasteli, niin pitihän sielläkin käydä. Taisi kolmenkymmenen euron huitteilla maksaa se nousu sinne ylös. "At the Top" luki lipuissa ja opasteissa, mutta huijaustahan se on. Ei se missään huipulla todellakaan ollut se näköalatasanne, vaan hädin tuskin puolen välin yläpuolella (eli noin 500 metrissä, 124. kerros). Toisaalta, oli se riittävän korkealla sekin, jopa niin korkealla että korkean paikan kammosta kärsivä Outini totesi, ettei tuolla pelota, sillä maisemat olivat samanlaiset kuin lentokoneessa. Mutta, helvetin upean näköinen rakennushan se on sekä ulkoa että sisältä ja esimerkiksi hissinoususta (maailman nopein(tm)) oli aikaansaatu varsinainen spektaakkeli. Ei kaduta että kävimme.

Vedin vatsan sisään - ei auttanut
Jos ette tienneet, että Dubai on rakennettu hiekan keskelle, niin nyt tiedätte kun kerron. Kävimme nimittäin toki siellä autiomaassakin, ja kiva reissu se oli sekin, vaikka oli niin perinteinen matkatoimiston retki kaikkine kujeineen että. Ensin ajeltiin hyvä tovi pitkin jyrkkiä dyynejä hienon maasturin kyydissä kuskin kysellessä revittelyn lomassa "have fun?". Jos ei superhauskaa niin ainakin ihan hienoa. No, kas kummaa, keskelle aavikkoa olikin pykätty turisteja varten joku hemmetin keidas, jossa syötiin, katsottiin tanssiesityksiä ja ratsastettiin kamelilla. Ei niin turhauttavaa ja tylsää kuin miltä kuulostaa, sillä oli tuo ihan kiva ilta tuokin.

Öö, mitäs vielä. No ruoasta. Ei ihan hirveästi ihastuttu perinteiseen arabialaiseen ruokaan, vaikka sitä urheasti pariin kertaan koetettiin. Siinä ainoana kertana kun oltiin umpiarabialaisessa ravintolassa, niin päätin kokeilla perinteistä, nimenomaan emiraateille perinteistä liharuokaa. Englanninkielinen teksti lupaili annoksen sisältävän naudan- ja lampaanlihaa. No perkele, kyllähän minä lihaa syön oli se tehty sitten miten tahansa. No, lopulta kun lautanen tuli, niin jouduin tarkistamaan kantaani, sillä ilmeisesti olin missannut menusta sanan mashed (tai sitten sitä ei lukenut siinä), sillä todellakin lautasellani oli muutaman salaatinlehden, tomaatinpalan ja ohran seurana lihasosetta. Söin, mutta ei ollut kamalan kivaa. Sen jälkeen pysyttiinkin tutummissa ruokakulttuureissa ja varsinkin intialaiset ravintolat vetivät puoleensa.

Niin, kyllähän Dubai kokemisen arvoinen paikka oli. Näkemistä perkele vie riittää, kelit on vähintään lämpimät, shoppausmahdollisuudet on, öh, riittävät enkä turvallisemmassa lomakohteessa ole koskaan käynyt. Uimarantojakin riittää, vesi on lämmintä ja erittäin puhdasta. Ai niin ja hintataso. Ennakkokäsitys oli, että hinnat on hieman Suomen hintoja halvemmat, mutta paskan vitut. Tai no, siellä kauppakeskuksissa asia näin olikin, mutta siellä Bur Dubain alueella ruokakaupassa oli kymppiä todella vaikea saada kulumaan.

Dubain museo ja muuta Bur Dubaita hotellihuoneesta käsin














Miinuspuolet sitten. Kyllähän se paikan keinotekoisuus ihastuttaa, mutta myös pidemmän päälle ärsyttää. Ja kyllähän lomailuun se pieni kaljanjuontikin kuuluu asiaan. Tuolla mitään alkoholia ei saa muualta kuin ravintoloista, joissa se on sitten aika kallista. Tullessa onneksi hoksattiin jonkin verran kaapata tax freestä juomia matkaan, mutta ei se ollut ollenkaan sama. Ei ei ja ei.

Niin, mennäkö uudestaan? Piakkoin reissun jälkeen oli fiilis, että kyllähän tuolla voisi uudestaankin käydä. Nyt kuukausien jälkeen tunnelma on kuitenkin vähän sen suuntainen, että eiköhän tuo jo nähty. Tiedä sitten mitä ihmeitä tuonne vielä tulevina vuosina keksivät sen jälkeen, kun saavat loputkin tekosaaret valmiiksi. Ihan loputonta touhu ei voi kyllä olla, sillä on se öljykin loppumassa noin kahdenkymmenen vuoden päästä. Mutta ehtiihän sitä. Dubain museossa pyörineessä esittelyvideossa tekosaarten käsittelyn jälkeen kuvaan astelivat dinosaurukset, joten ehkäpä...