Viimeaikojen katsottuja elokuvia:
City of Life and Death 2/5
Beverly Hills Ninja 1/5
Gake no ye no Ponyo/Ponyo of the Cliff by the Sea 3/5
Birdman of Alcatraz 4/5
Chi ri qi cheng/Set off 3/5
San suk si qin/Shinjuku Incident 4/5
...se OIKEA kerho...
Reilu viikko festareita on takana ja nyt saa sentään arkipäivät taas rauhoittua, kunnes lauantaina on sitten Sonispheren vuoro. Jazzeilla ylitse muiden nousi kuvassa olevan Raphael Saadiqin keikka perjantai-iltana LP44:ssä. Mies bändeineen sai melkoisen shown aikaan ja keikkaa voi helposti pitää yhtenä viime vuosien Jazzien parhaista. Siinä olivat hyvän musiikin lisäksi kyllä tyylikkyys ja show-elkeet huipussaan. Erilainen, mutta myös kovin mieluisa oli De La Soul samaisessa paikassa lauantaina. 20-vuotisjuhlakiertueen kunniaksi mukana miehillä oli kunnon bändi, vaikka kyllä he osan setistään hoitivat myös ihan kolmistaankin.
Voi nääs nääs, päivitelläänpäs nyt vähän jazzijuttujakin taas välillä. Nähdyistä keikoista mieleen on jäänyt varsinkin Olli Ahvenlahden + bändin keikka, jolla soitettiin miekkosen 70-luvulla julkaistu The Poet -levy alusta loppuun. Hyvä meininki, hyvää musiikkia.
siellä oli joko huono tai aivan vitun huono sää, mutta ei tuo kaupunki kovin suurta vaikutusta tehnyt. Toki se upea tuomiokirkko kunnioitusta aiheutti ja näkymä Reinin ylittävältä sillalta kohti kirkkoa jäi ikuisesti mieleen, mutta siinäpä Kölnin meriitit mielestäni olivatkin. Iso olut baarissa oli säälittävä 0,3 l:n ohut tuoppi! Sekavan oloinen kaupunki, ja sitäpaitsi naisetkin olivat selvästi rumempia kuin eteläisessä Saksassa! Toki yksi ilta jäi mieleen, kun etsimme poikain kanssa baareja ydinkeskustan ulkopuolelta (yllättävän vaikeaksi osoittautui muuten) niin eksyimme hieman hämäränoloiseen kapakkaan, jonka baarimikko Eppi paitsi soitti jatkuvasti Tom Waitsia niin myös osoittautui vallan mukavaksi hepuksi. Kuultuaan että olemme Suomesta Eppi laittoi soimaan Olavi Virran Täysikuun, Finnish tango! Hetken päästä Eppi sulki baarin oven ja laittoi sätkän (millä nimellä se jaded näitä kutsuikaan Intian blogissaan) palamaan ja laittoi jointin tietysti kiertoon. No, ei siitä sen enempää. Kölnissä hotellimme oli aika kehno, vaikka sen muka piti olla neljän tähden...eihän siellä ollut edes baarikaappia! Sijaintikin oli 4 km keskustasta eikä kovinkaan hehkeällä alueella, mutta kyllä siellä nukkua pystyi.
Neljän päivän Praha-visiitti ei aivan sujunut ilman vastoinkäymisiä, mutta kokonaisuus ylsi kuitenkin vahvasti plussan puolelle. Surkeista liikenneyhteyksistä johtuen (bussi lähtee Porista yhdeltä yöllä, lentokentällä viideltä, lento olisi lähtenyt vasta puoli kymmeneltä) otettiin Vantaalta hotellihuone yhdeksi yöksi ennen matkaa ja hyvä niin. Keskiviikkoaamuna oli varsin kehno olo ja kuumettakin jonkin verran, joten ihan parhaissa merkeissä ei päästy lähtemään. Illalla hotellilla olo vain huononi ja kuumekin nousi jo lukemaan 38,5C, joten matkan suhteen alkoi jo näyttää huolestuttavalta. Yöllä kuume laski kokonaan ja aamulla oli ihan kohtalainen olo, joten päätettiin kuitenkin lähteä. Kentällä lämpö lähti kuitenkin taas pikaisesti nousuun, joten siinä sitten lähtöselvitysjonossa pähkäiltiin lähes tiskille saakka, että mennäänkö vai ei. Päätettiin lähteä.
iskenyt, ja miekkonen tiskin takana kertoikin että majoittuminen ei nyt hotellissa onnistu. Kyse oli onneksi vain hetken hämmennyksestä, sillä olivat korvaavan majoituksen jo järjestäneet lähistöltä. Uusi hotelli oli sijainniltaan aivan yhtä hyvällä paikalla (lähellä Kaarlensiltaa) kuin alkuperäinen, eikä paikan tasokaan ainakaan alaspäin tippunut. Hotellirakennus oli peräisin 1100-luvulta ja huoneisto mukava sekoitus vanhaa (maalattu kiviseinä, paksut hirret katossa) ja uutta (kylpyhuone). Kunto tuntui olevan kohdallaan, joten lähdettiin lähes saman tien kiertelemään lähistöllä sijainnutta Prahan linnanseutua. Ennen kuin mitään ehti vielä syödäkään, teki sitten vuorostaan vatsa tenän, joten tulivatpa paikalliset wc:t kovin tutuiksi. Iltasella onnistuin vielä kävelemään vauhdilla ohimo edellä naulakkoon, pää on vieläkin toiselta puolelta hellänä.
Perjantai kierreltiin vanhan ja uuden kaupungin (suhteellista tuo "uusi" tuolla Prahassa, taisi olla uusi kaupunki peräisin 1300-luvulta) kohteissa ja laajaan kauppatarjontaankin tuli siinä samalla tutustuttua. Kommunismimuseossa käytiin, joka oli pienehkö, mutta kohtalaisen kiinnostava paikka. Sijaitsi muuten mäkkärin vieressä ja saman portaikon yläpäässä kuin kasino, tavallaan kuvaavaa tuokin. Lauantai tarvottiin vanhan kaupungin pohjoisosissa. Juutalaiskorttelit oli yksi päivän kohteista, mutta eipä tullut huomioitua, että lauantaisin juutalaisalueelta tuskin mitään aukiolevaa löytää. No, nähtävää riitti kyllä porttien ulkopuolellakin.
Kaupunki jätti hyvän vaikutelman. Vanhoja hienoja rakennuksia oli lähes äärettömästi ja keskusta oli juuri sopivan kokoinen kävellen liikkumiseen. Neljässä päivässä ei tietenkään kaikkea ehtinyt nähdä, mutta varsin hyvän kuvan paikasta ehti jo muodostaa. Voisi tuolla toistamiseenkin vielä käydä.
