Italia, Passo Stelvio ja Sveitsi, Bern

Tänään satoi vettä kokopäivän ja niin muuten satoi melkein koko eilisenkin. Tästä huolimatta reissu on edennyt 640km ja viimeinen viikko lomasta on alkanut. Viime päivityksessähän tarinan päähenkilöt olivat lähdössä huimalle alppitielle ilman sen suurempia suunnitelmia seuraavasta majapaikasta, joten palataan siihen.

Riva del Gardassa 2 päivää hujahti kuin huomaamatta ja oli aika jatkaa matkaa. Riva oli kyllä mukava pikku kaupunki ja voi että miten hyvää ruokaa sieltä sai, tosin niin on saanut muualtakin Italiassa. Pakattiin aamulla laukut kymmenen maissa, syötettiin GPS:lle Passo Stelvio suunnaksi ja eikun matkaan. Alku oli sitten taas hitaanpuoleinen, sillä törmättiin taas tähän lomakauden ruuhkaan. Tie Rivasta kohti Alppeja lähti suoraan ylös vuorenrinnettä pitkin ja tätä tietä mutkiteltiin kävelyvauhtia muiden kanssa jonossa. Ylhäällä vuorella tie jakaantui useammasa risteyksessä ja näin ollen myös ruuhka katosi. Reitti kohti vuoria mutkitteli Pohjois-Italian maaseudulla ja reitillä oli lukemattomia viiniviljelmiä ja muita peltoja, aika idyllistä.

Parin pikkukylän jälkeen tultiin tienristeykseen, josta käännyttiin kohti Passo Stelvion alppitietä. Tie alkoi aika varovasti, eikä pahoja nousuja tai mutkia näkynyt. Parinkymmenen kilsan jälkeen tultiin pieneen vuoristokylään, jossa oikeastaan nähtiin ekaa kertaa lähestyvät vuorten huiput. Alkumatkan kun oli puusto peittänyt maisemat lähes tyystin. Kylästä lähti vanhahkon näköinen tuolihissiviritelmä ylös näköalaravintolaan ja kun hintakaan ei ollut edestakaiselle matkalle kuin 11€ per nuppi, niin päätettiin käydä vilkaisemassa. Ja voi pojat millainen kokemus se hissimatka oli! Se helkkarin tuoli heilui lähdön jälkeen varmaan minuutin ja olin aivan varma että pudotaan alas. Siitä se kuitenkin rauhoittui ja ehjänä päästiin ylös asti. Komeat oli näkymät ylhäältä noin 1900m korkeudesta, kannatti tulla. Hetken ihasteltiin maisemia ja juotiin limpparit ylhäällä ravintolassa, sitten taas siihen helvetinkoneeseen ja alas samanlaisen heilunnan kera.

Ajeltiin siitä parikummentä kilsaa eteenpäin ja sitten tultiin viimein sen kuuluisan mutkittelevan osuuden alkuun. En ole ikinä ajanut edes lähellekkään moista tietä autolla. Mutkat olivat niin tiukkoja, että niihin joutui jo vastaantulevasta liikenteestäkin johtuen vaihtamaan aina ykköstä silmään. Matkalla ylös meidät ohitti arviolta 50 moottoripyörää ja me ohitimme melkein yhtä monta polkupyöräilijää. Keli oli mahtava ja siksi tie täynnä porukkaa. Viimein tultiin huipulle 2760m korkeuteen ja pysähdyttiin lähimmän hotellin pihaan ihastelemaan ja valokuvaamaan maisemia. Näin teki noin 200 muutakin ihmistä ja hulina oli melkoinen.

Kävin huvikseni kysymässä siitä lähihotellista, että olisiko siellä vapaita huoneita ja mihin hintaan (ajattelin että on liian kallista). Vapaata oli ja hinta 2 hengen huoneesta 110€ (sis. illallisen! ja aamiaisen), eli ei paha, joten päätettiin ottaa huone. Täyteltiin siinä papereita respassa ja annettiin passit tiskin yli omistajapariskunnan rouvalle, joka heti totesikin "ahaa, siis suomesta". Sitten hän kertoi että oli juuri miehelleen selittänyt, että ei tunnistanut mitä kieltä me puhuimme keskenään. Hotellin isäntä itse oli kova alppihiihtofani ja kertoi heti että Kalle Palanderin isä kävi aikanaan heillä useina vuosina peräkkäin vieraana. Nyökyttelin siinä sitten kiinnostuneena ja tokaisin, että "sehän taisi kuolla tuossa keväällä". No olisin tuon tietysti voinut näin jälkeenpäin ajateltuna jättää sanomattakin, sillä ukkorukka selvästikin järkyttyi uutisesta. Kyseli vielä monta kertaa, että ihan oikeesti? Sanoin että näin muistelen lukeneeni, mutta en nyt mene vannomaan, kun rupesin jo itsekin epäilemään omaa muistiani. No äsken sen koneelta tarkastin ja näin ikävästi on tosiaan päässyt käymään keväällä.

Kannettiin laukut portaita ylös hotellihuoneeseen ja moinen pikku matka jo meinasi käydä hengen päälle. Liekkö tämä noin 3km korkeus vaikuttanut. Eukko kävi päiväunille ja minä läksin kameran kanssa ulos ja kävelin reilut 500m vielä ylemmäs Tiibet nimiseen kahvilaan...kaljalle. Parin kaljan ja noin parinkymmenen foton jälkeen palasin hotellille ja aloimme valmistautumaan illalliselle. Se olikin sitten kummallinen illallinen, kun ei ollut missään ennakkotiedoissa mainittu, että se sisältää 6 ruokalajia! Hyvää oli ja kaikki tuli syötyä! Sen jälkeen istuskeltiin hotellin baarissa tovi ja 2 olutta enempää ei enää mahtunut, joten joudettiin takaisin huoneeseen ja nukkumaan.

Aamu valkeni sateisena ja pilvisenä. Käytiin aamiaisella ja kuitattiin itsemme ulos hotellista. Pihalla oli hurjan näköistä kun eilinen hieno näköala oli peittynyt pilveen, oltiin pilvien yläpuolella. Alastuloreitti vuorelta ei ollut ihan niin huima kuin nousu, mutta ei paljoa muutakaan. Hulluinta oli parit vanhat tunnelit, joissa ei mahtunut kulkemaan 2 autoa rinnakkain. Tunnelliin mennessä et nähnyt onko kukaan tulossa vastaan vai ei, joten jos oli, niin sitten peruuteltiin puolin ja toisin.

Alhaalla laaksossa oli sitten taas pieniä vuoristokyliä toinen toisensa jälkeen ja vesisateesta huolimatta maisemat olivat jälleen kerran uskomattomia. Ajeltiin paikallisen Levin (Bormio) läpi kohti Tiranoa, jossa etukäteen oli ajateltu pysähtyä ja yöpyä. Kello oli siinä vaiheessa kuitenkin niin vähän ja paikka näytti kovin pieneltä, joten päätettiin jatkaa matkaa Sveitsin puolelle Luganoon. Tomppa ajatti meitä taas lyhintä reittiä ja hieman yllätyttiin kun huomattiin olevamme Comojärven rannalla ja navigaattori vaati meitä ajamaan lautalle. No näin tehtiin ja 15€ hintaan päästiin yli autoinemme. Meiltä puuttui Sveitsin "vignette" tuulilasista, joten laitoin reittivalinnaksi tomppaan maksullisia teitä välttelevän reitin. Se tarkoitti taas sitä, että mentiin todella pieniä teitä pitkin ja rajanylityskin tapahtui keskellä metsää. Rajan jälkeen pysähdyttiin heti ensimmäiselle Shellille ja ostettiin tietarra ikkunaan, maksoi 26 euroa.

Luganossa mentiin lähimpään hotelliin ja kyseltiin hintoja 2 hengen huoneesta. 189€ per yö oli meille liian kova hinta ja piti keksiä jotain muuta. Kysyin tytöltä mahdollisuutta netin käyttöön ja tämä onnistuikin maksua vastaan hotellin yrityskeskuksessa. Booking.comista selvisi nopeasti, että tarjolla ei ollut näin nopealla aikataululla kuin kalliita huoneita, joten piti keksiä jotain muuta. Katseltiin parin muun kaupungin tarjonta ja Bernistä löytyi sopiva hotelli oikeaan hintaan, joten matka jatkui.

Kaikki olisikin mennyt hyvin moottoritietä pitkin ja arvioitu saapumisaika 19:15 olisi pitänyt kutinsa, mutta ei otettu taaskaan huomioon sitä yhtä asiaa, ruuhkaa! Vajaan 100km sujuvan ajon jälkeen liikenne pysähtyi täysin. Ei ollut mitään tietoa miksi, mutta molemmat kaistat olivat pysähdyksissä. Jono liikkui välillä 20 metriä eteenpäin ja pysähtyi taas. Näin mentiin 1,5 tuntia ja vitutus oli ankara. Lopulta syy mateluun selvisi, edessä oli 17 km pitkä tunneli ja 2-kaistainen moottoritie muutettiin liikennevalojen avulla 1-kaistaiseksi tunnelin osuuden ajaksi. Liikennevalojen jälkeen oli vielä poliisi kyttäämässä kaikkien tuulilasit maksutarrojen vuoksi ja liputti surutta kaikki tarrattomat autot sivuun, joka hidasti liikennettä lisää. Päästiin viimein tunnelista läpi ja loppumatka sujui sitten taas normaalisti, mitä nyt välillä satoi ihan helkkarin kovasti.

Perillä hotelli löytyi helposti, tai niin me ensin luultiin. Hotelli vaikutti aivan perkeleen isolta ja sitten se syy siihen selvisikin, kun käveltiin sisään painavien kassien kanssa. Se olikin helvetillisen iso ostari, jossa oli toisella laidalla se hotelli. Reitti hotelliin oli merkitty ihan minimaalisesti ja todella surkeasti, perille löydettiin kuitenkin viimein. Respan tyttö kertoi huonojen merkintöjen johtuvan kauppakeskuksesta, joka ei antanut laittaa erillisiä kylttejä. Kaikkea sitä kuuleekin. Kävin vielä siirtämässä auton hotellin paikoitukseen, kun ensin olin saanut sinne kunnon ajo-ohjeet. Parin päivän jälkeen pääsi taas nettiin ja suihkun ja muutaman oluen jälkeen uni maittoi.

Sateinen keli jatkui tänäänkin. Mentiin silti autolla Bernin keskustaan, jossa pyörittiin pari tuntia. Ei siellä mitään tehnyt sillä kelillä, joten tultiin takaisin hotellille. Päivä meni tässä ostoskeskuksessa pyöriessä.

Huomenna jatketaan kohti koillista ja mennään vaimon tädin luo 3-4 päiväksi. Sieltä sitten viikonloppuna Saksan läpi kohti Travemundea ja kotia.

Tulipas pitkät jorinat

Harry