tiistai 2. kesäkuuta 2009

Neuloja hampaaseen


Juurihoito sai Sampankin sanomaan "Auts".
Niin sanoi päänikin, ennen kuin sen itse koin.
Onnea on matkassa että ei ollut hermot tulehtuneet, muuten olisi voinut olla hyvinkin erilainen kokemus tämä pelätty operaatio.

Nyt jälkeenpäin tulee väristyksiä kun miettii sitä pitkää poranterää joka veteli pitkin hammasjuurta, mutta ei muu hirvitä. Kaamea määrä neuloja kävi suussa, mutta niitä ei edes tuntenut.
Kiitos puudutus.

Ikävä juttu tosiaan on se että neula katkesi hammasjuureeni.
Tätä oli aiemmin kai vain kerran sattunut hammaslääkärilleni.
Aikansa koetti nyppiä pätkää pois, mutta tuloksetta.
Jos ei ensikerralla saa pois niin mitäköhän sitten? Kirurginen toimenpide kävi jo ilmassa, toivottavasti siihen ei aleta.
Ei se tietenkään minun moka ollut, vaan ihan lääkärin.

Hampaasta otettiin kuva että nähtiin missä neula on. Tämä laskutettiin minulta. Soitin asiasta perään koska en tykännyt moisesta. Kuulemma tapana on muutenkin kuvata alku-ja-loppu-kuvat juuri hoidosta, meni kuulemma sen piikkiin (no pun intended). Seuraavan, siis sen päätöskuvan saan ilmaiseksi.

OK kokemus, mutta olisi pikkasen paremmin vielä voinut mennä.
30.6 uudestaan!

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Raikkautta kotiin

Kotiin tänään töistä tullessa ihmetytti heti ovenavauksen jälkeen asunnossa haissut lievä savunhaju, sellainen palaneen krääsä, miltä esimerkiksi vanha tuhkakuppi haisee. Mieleen tuli että kaipa jossain naapurissa on sattunut pieni palovahinko ja savua eksynyt vähän omaankin kämppään, joten ikkunaa auki, eiköhän se siitä tuuletu.

No ei tuntunut tuulettuvan, vaan haju vaan säilyi ja alkoi ärsyttää. Tarkemmin kun nuuhkittiin, niin keittiön ilmanvaihtoluukustahan se tuli ja heetkinen.. sehän perhana puhalsi sisäänpäin eikä imenyt. Voi vain arvata miten paskaisia nuo vanhat ilmastointihormit ovat ja kun sitä kautta puskee tuulahdus kämppään, niin tuoksu on kaukana miellyttävästä. Pirautin huoltoyhtiöön ja kappas vaan, juuri tänään olikin ilmastointifirma ollut säätämässä ilmastointia, mitä lienevät sitten tumpeloineet. Lupasi heti aamulla soittaa ilmastoijat korjaamaan touhunsa. Itse teippasin luukun umpeen, ettei noita terveyshiukkasia nyt ainakaan enempää tänne sitä kautta kulkeutuisi.

Kaikenlaista harmia.

Toukokuun saldo

Dogville 4+
Tulivuoren juurella (Under the Volcano) 4
Kadonneiden lasten kaupunki (La cité des enfants perdus) 4-
Kolmetoista (Thirteen) 4-
Laputa - Linna taivaalla (Tenkû no shiro Rapyuta) 4-
Prizzin kunnia (Prizzi's Honor) 4-
Sleep With Me 4-

Bringing down the house - elämä on laiffii 3½
The Escapist 3½
Juokse tai kuole (The Running Man) 3½
Suuri hiljaisuus (Il grande silenzio) 3½
Vakka kantensa valitsee (Holiday) 3½
Varastettuja suudelmia (Baisers volés) 3½
He uskoivat elämään (Meet John Doe) 3+
Laittomat (Bande à part) 3+
Ronin 3+
Shanghai Knights 3+
Basquiat 3
Bury My Heart at Wounded Knee 3
Star Trek 3-

Rakkaudesta peliin (For Love of the Game) 2½
Child's Play 2

Cecil B. DeMented 1½

Lauantaitekstistä sunnuntai- ja vähän maanantaitekstikin


Eilinen helteily esti kirjoittamisen, niin koitetaanpas nyt. Jarkon tapaan tuli Anttilan 2x15-kampanjaa pengottua ja valikoima vaikutti tällä kertaa varsin hyvältä. Ostettua tuli David Bowien Space Oddity, The Killersin Sawdust ja Iron Maidenin Seventh Son of a Seventh Son. Iron Maidenista en ole koskaan erityisemmin pitänyt. Ala-asteiässä kun hevi oli kova sana Maiden tuntui yltiömelodiallisine lauluineen aina jotenkin nössöltö eikä bändiin ole myöhemminkään herännyt minkäänlaista innostusta. Kyseisen levyn tiimoilta on tullut kuitenkin luettua kiinnostuksen herättäneitä arvosteluja, joten ajattelin antaa mahdollisuuden ja nyt ensikuuntelun perusteella ei tuota kyllä vikaostoksenakaan voi pitää. Hyviä biisejä, hyvä soundimaailma.

Kesäkin tuntui viikonloppuna alkaneen (ja näemmä tällä viikolla se jo päättyykin), joten lauantain ruokailut hoituivat piknikillä Kirjurinluodossa. Sopiva paikka löytyi, johon aurinko paistoi ja puut suojasivat tuulelta. Näkymät olivat vielä suoraan joelle, missä veneliikennettä riitti, joten mikäs siinä oli kölliessä. Old Rosie Scrumpya oli tietenkin mukana ja Westonin toistakin siiderimerkkiä tuli maistettua ja hyvää oli, Henry Westons Vintagea kelpaa suositella kyllä sitäkin. Iltaan mahtui pieni jokiterassikierros ja eilinen hellepäivä menikin sitten kokonaisuudessaan ulkona.

lauantai 30. toukokuuta 2009

WLAN toimii katolla

Kiva huomata että oman talon kattoparvekkeelle, kantaa oma WLAN. 
Tässä Sannan iBookilla kirjoittelen. 
Tänne tulen kesällä varmasti, välitön himo. Agenttifiilis.

Canen mieliksi lauantaiteksti


Lauantai oli taas, pitkästä aikaa oikeastaan!
Sää hemmotteli joten nukuin puoli yhteen.
Nousin kyllä ennen kymmentä esittämään reipasta, mutta Sannan kadottua puikkelehdin takaisin peiton alle.

Myöhemmin tapasin sitten Sannan kaupungilla ja kauniin ilman takia oli pakko mennä terassille. VLTAVA on tsekkibaari joten join Olvin! Aikaa vierähti sen verran että olut lasissa ehti vähän lämpenemään. Tämän kukkuraksi olin aamiaiseksi ottanut vain 2 kuppia kahvia, niin tuo myös päähän meni.

Kaupoissa oli kiva käydä kun ei ollut kusipäitä tiellä. Ne olivat kaikki jossain muualla (Porissa?). Ei silti mitään tullut ostettua, vaikka kengät yms. olivatkin kivoja.

Anttilaan pitkästä aikaa kuitenkin menin, koska Samppa kertoi 2 x cd = 15e kamppis oli taas alkanut. Valikoima oli jo tuttua, mutta myös runsas.
AC/DC:t oliva tehneet paluun kampanjaan, joten huokaisten nappasin puuttuvat 3 levyä mukaan (Who Made Who, Jailbreak '74 ja Stiff Upper Lip). Nyt puuttuu enää tupla-live ac/dc:ltä. Sitä 1levyn versiota en osta.
Seuraksi vielä nappasin Essential Simon & Garfunkelin, kun en ole koskaan saanut hankittua yksittäisiä levyjä.

Kaupasta ostin presidentti-kahvia 2 pakettia, se kun oli tarjouksessa.

lauantai 16. toukokuuta 2009

Kirjoitustahti yltyy jo hurjaksi

Tänään olikin mukava ilma ja ulkona viihtyi. Tulipa jo puistossakin lorvittua kirjan kanssa, joten kaipa se kesä sieltä vihdoinkin on tuloillaan. Sokoksen alelaareja tuli hieman pengottua ja Miami Vicen viides tuotantokausi löytyi sopivasti alle kympillä, joten pitihän se ostaa, vaikka aiemmin olin ajatellut pari viimeistä kautta jättää hankkimatta. Nyt pitää se neljäskin vielä ostaa... Kun kerran vauhtiin pääsi, niin pari halppisleffaa sitten vielä tuohon päälle, Hanksin varhaisleffojen paremmasta päästä oleva Big ja varsin hyvin jo muistista häipynyt Ronin.

Iltaa varten tuli ostettua Old Rosie Cloudy Scrumpya ja jokunen olut. Voi sitten niitä tissutella ja nautiskella parit leffat kun Satu menee viihteelle.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Hiljaisuuden rikkomista


Kovin on hiljaista ollut viime aikoina Task Force -rintamalla, mutta kun kerran lupasin jotain tällä viikolla tänne raapustella niin raapustellaan sitten. Torstai on Porissa keikkapäivä ja kun viime keikasta olikin vierähtänyt jo tovi, niin keikallehan sitten suuntasimme. Kinossa illan aloitti... niin, mikäköhän mahtoi olla. Trio soitti mukavan positiivista vanhakantaista poppia stemmoineen päivineen, mutta uuden tuttavuuden nimi on jo ehtinyt unohtua. Anssi Växby soitti bändissä bassoa, joten joku innokas googlaaja nimenkin varmasti halutessaan löytää.

Pääesiintyjänä oli Scandinavian Music Group. Bändi on tullut nähtyä aiemmin ainoastaan festareilla, mutta eipä musiikkinsa näemmä pakosti auringonpaisteista kesäiltaa kaipaa seurakseen, vaan homma toimi kyllä klubiolosuhteissakin. Setissä oli tuttujen "hittien" lisäksi paljon uuden levyn itselle vielä outoa matskua, josta hyviä biisejä tuntui useampikin löytyvän. Kokkosen sisaruksilla on kivat laulusoundit ja Miikka Paatelaisen lap steel tuo musiikkiin oivaa lisämaustetta. Kelpo keikka.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Huhtikuun saldo

Gran Torino 4½
Local Hero - kylän sankari (Local Hero) 4½
Taikalampi (Passion Fish) 4½
Brianin elämä (Life of Brian) 4
Mr. Deeds tulee kaupunkiin (Mr. Deeds Goes to Town) 4
Näkymätön Elina (Elina - Som om jag inte fanns) 4
Postia pappi Jaakobille 4
Ystävät hämärän jälkeen (Låt den rätte komma in) 4
Grace is Gone 4-

Katastrofin aineksia 3½
Milk 3½
Viimeinen kierros (Last Orders) 3½
Silmänkääntäjä (The Illusionist) 3+
Elizabeth ja Essex (The Private Lives of Elizabeth and Essex) 3
Mr. & Mrs. Smith 3-

Aamutähden poika (Son of the Morning Star) 2½
A Dirty Shame 2½
Yes Man 2½
X-Men Origins: Wolverine 2
Hiroshima, rakastettuni (Hiroshima mon amour) 2-

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Lauantai-Illan huumaa!

- Emme ole kuvassa

J: Ai moi
C: Mo. Oot kännissä TAAS!
J: Joo jee!
J: Ootko jo Aussie Barissa?
C: En oo ku teerenpelissä, kohta kotona
J: Kampissa?
C: Nii
J: Oon kanssa..
C: Mitä tuohon enää sanoo
J: Pub Ikkuna 15 min päästä?
C: Katsellaan
J: Oon ihan vieressä. Nyt Mennään.
C: Mulla on kalja kesken
C: ja vähän pissattaiski
J: Vittu sä oot vaikee
J: Tuun Sinne

.. ja sitten minä yllätin sen tekstaamassa. Vauhdissa kun lähdin, kadotin kaulahuivini.

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Hullut Päivät; Aikansa Uhri!


Odotukset olivat kovat.
Mielessä vilkkui jo notkuvat elokuvalaarit ja lukuisat ihmiset, jotka niiden vieressä parveilevat kuin hiukset päässä!
Melkoinen shokki olikin kun sisäänkäynnin kiireen jälkeen oli Stockmann melko arkisen oloinen. Paikoin keltapaitaiset lisätyöntekijät tuntuivat pyörittelevän peukaloitaan. No väliäkö heistä! Enemmän minulle!

Matkaan siis ja kohti pohjakerrosta. Musiikkilaarit, tuttuine 6.90€ levyineen, sentään joitain kiinnosti. Taas oli kaikki Led Zeppelinit, Johnny Cashit jne. samat ianikuiset alennukset siinä. Poissa oli perinteiset AC/DC levyt, koska sehän on taas suosiossa, joten ei sitten ostettu puuttuvia junttirock-levyjä.

Elokuvat oli kätketty uuteen paikkaan, varmaan sen takia että ei ihmismassat tukkisi kassoja, kuten yleensä. Uusi paikka taisi olla liian hyvä piilo sillä lisäkseni isoilla laareilla oli 3 ihmistä. Elokuvatarjonta olikin kyllä surkeaa tänä vuonna, eikä edes "muka halvat" BluRay-elokuvat näyttäneet kiinnostavan ketään.
En ostanut mitään. En edes perinteisiä sukkapaketteja urheiluosastolta.

Muualta sitten tarttuikin vähän kaikkea.
Uusi parturikone piti ostaa, mutta ehei! Ei tukkaa varten, vaan parran siistimiseen.
Pari paitaakin ostin.

Anttilasta ostin SF-Elokuvaklassikot #17 kokoelman.
5 elokuvaa hintaan 19.95€ on edullista ja etenkin kun ne (kuunteletko pazze?!) PEKKA PUUPÄÄ ELOKUVIA!!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Maaliskuun saldo

Rififi (Du rififi chez les hommes) 4½
Rikoksia ja rikkomuksia (Crimes and Misdemeanors) 4½
Hannah ja sisaret (Hannah and Her Sisters) 4+
Rakkautta vain (Love Actually) 4+
Kivikova kaksikko (Sydney / Hard Eight) 4
Loistohotelli (Grand Hotel) 4
Requiem 4
Trainspotting 4
Watchmen 4
28 päivää myöhemmin (28 Days Later...) 4-
Che osa 1 - sankari (Che: Part One) 4-
Lars ja se ainoa oikea (Lars and the Real Girl) 4-
Mies joka kutistui (The Incredible Shrinking Man) 4-
Rankka keikka (The Hard Way) 4-
Slummien miljonääri (Slumdog Millionaire) 4-

28 viikkoa myöhemmin (28 Weeks Later) 3½
Lurjukset (Bottle Rocket) 3½
Truly Madly Deeply 3½
Tyttären talossa (The Mother) 3½
Tunkeutujat (Trespass) 3+