ELokuvia ei tänään tullut ostettua, mutta pari levyä sitten Sokoksesta. Lastenlevyistä näkyi jo virallinen Levyale-standi, mutta muuten ei moista kampanjaa missään erikseen mainittu. CD-levyjä oli kuitenkin hyllyyn ilmaantunut jokunen ihan kohtuuhintainen nimike.
Ensimmäinen ostettu levy oli Keanen Under the Iron Sea. Melodinen ja melko tasalaatuinen levy, sen suurempia täyteraitoja ei mukaan ole ympätty, mutta toisaalta hetkittäin meno tuntuu jo turhankin tasapaksulta. Parista biisistä tuli hassuhko mielleyhtymä että jos laulamassa olisikin Terhi Kokkonen, niin sävelkulultaan oltaisiin varsin lähellä Scandinavian Music Grouppia. Kitarattomuus toimii levyllä yllättävänkin hyvin, tosin "puutetta" on paikoitellen paikkailtu efektoimalla koskettimia lähelle kitarasoundia.
Toisena ostoksena oli sitten Beckin viimeisin levytys, eli parin vuoden takainen The Information. Kikkailukonseptilla on levyn kanssa lähdetty liikkeelle jo sen kannessa. Tyhjän kannen kuvitukseksi löytyy kotelon sisältä tarra-arkki, josta voi itse sitten väsätä haluamansalaisen kannen. No, ei kai nyt kunnon keräilijä noihin tarroihin viitsi koskea, joten säilykööt sitten valkoisena. Markkinamies sentään on kotelon kanteen ihan varmuuden vuoksi mennyt valmiiksi artistin nimen lätkäisemään, pysykööt nyt siinä sitten. Yllätys oli kun kotelosta löytyikin kaksi levyä. Toinen osoittautui DVD:ksi, jolla on levyn jokaisesta biisistä video - 16:n biisin levyllä siis jo melkoinen nippu, pikkubudjetin hauskoja kikkailupätkiähän nuo kaikki ovat. Musiikki itse on heti Beckiksi tunnistettavissa, tällä kertaa mies on ollut ollut taas vähän rytmikkäämmällä tuulella. Leppoisaa rennostiottamismusaahan tämä.
lauantai 12. tammikuuta 2008
Vampira, RIP (Maila Nurmi)

21.12 1921 - 10.01.2008
Hollywood has lost another legend. Maila Nurmi, who became synonymous with her character, Vampira, passed away in her sleep yesterday at the age of 86.
She was born Maila Elizabeth Syrjäniemi on December 21, 1921, in Petsamo, Finland - now Pechenga, Russia. In the 1950s she created the character of Vampira, popular for both films and as a television host. The character was to set the standard for an entire legion of horror hostesses, actresses, and even cartoon characters to follow. I had the honor of meeting her, and she was always kind and gracious with her fans.
Wikipedia:
http://en.wikipedia.org/wiki/Maila_Nurmi
keskiviikko 9. tammikuuta 2008
Melkein sattui ja tapahtui
Sunnuntaina kun palasimme kotiin viikonlopun hääjuhlista Kirkkonummelta niin oli lähellä ettei käynyt kehnosti. Iltapäivällä kun lähdin ajamaan kotia kohti niin satoi lunta ja oli kovin liukasta, tuuli vielä pöllytti lunta tienpinnasta niin että ei näkyvyyskään ollut kummoinen. Päästiin kehä kolmoselle ja jonkin matkaa ajettiin niin kaarteessa tuli tukkirekka vastaan niin että perävaunu luisui kohti meidän kaistaa. Ei siinä sitten voinut muuta tehdä kuin katsoa mitä tapahtuu, oikealla puolella oli kaidekin sopivasti vastassa ettei väistötilaa ollut. Vaunu onneksi heijautui takaisin ettei pamahtanut keulaan, mutta vähän turhan hilkulla tuo tilanne oli.
tiistai 8. tammikuuta 2008
Vuoden saldo
Vuosi 2007 oli ensimmäinen, jona pidin tarkkaa kirjaa kaikista katsotuista elokuvista ja nyt noita listoja onkin ollut ihan kiintoisa näin jälkikäteen vilkuilla. Määrällisesti leffoja vuoteen mahtui 224 kpl. Lukua hieman rokotti alkukesään osunut remontti sekä matkustelu syyskuussa, mutta muutoin tuosta saatava 4,3 leffaa viikossa kuulostaa aika osuvalta keskiarvolta.Elokuvissa tuli käytyä 20 kertaa, eli vähemmän kuin edellisvuosina. Tallentava digiboksi taasen aiheutti sen, että television elokuvatarjontaan tuli panostettua entistä enemmän. Onneksi pikkuhiljaa kanavat ovat oppineet kiinnittämään jo huomiota lähettämiensä elokuvien kuvasuhteisiin, joten tuoreempienkin töllöelokuvien katsominen on jälleen hieman mielekkäämpää. Teema ja Cable Open -viikonloput tarjosivat tervetullutta vaihtelua näin digiin siirtymisen myötä.
Arvosanojakin tuli jaettua. Oma tyyli käyttää plussia ja miinuksia on sinänsä vähän turhankin tarkka, että näin jälkikäteen huomaa tiettyjen elokuvien kohdalla olevan tarvetta pieneen hienosäätöön - yleensä alaspäin tapahtuvaan. Vitosella alkavia arvosanoja ansainneita elokuvia tuli nähtyä vuoden aikana kolme, joista yksi oli jo ennestään erinomaiseksi havaittu: Naapurini Totoro, Satimessa ja Kaikki tai ei mitään. Vuoden kalkkunan nimen ansaitsee yhden tähden saanut Cellular. Neljän tähden leffoja tuli nähtyä selvästi enemmän kuin kahden tähden arvoisia, joten sinänsä voi olla ihan tyytyväinen.
maanantai 7. tammikuuta 2008
Joulukuun saldo
Kolme väriä: Punainen (Trois couleurs: Rouge) 4+
Naked 4+
Olkikoirat (Straw Dogs) 4+
Mystery Train 4
Touching the Void 4
Ase ja laki (Day of the Outlaw) 4-
Down by Law 4-
Irreversible - syntiset (Irréversible) 4-
Nainen ilman omaatuntoa (Double Indemnity) 4-
Night on Earth 4-
Paha maa 4-
Erään merkin varjossa (Ministry of Fear) 3½
Excalibur - sankarin miekka 3½
Haastaja (Hard Times) 3½
Grindhouse: Planet Terror 3+
Tuuli ja leijona (The Wind and the Lion) 3+
Robert Altmanin huonot vitsit (A Prairie Home Companion) 3
Tyttö sinä olet tähti 3
Kello 15.10 lähtö Yumaan (3:10 to Yuma) 2½
Matkalla Idahoon (My Own Private Idaho) 2½
Naked 4+
Olkikoirat (Straw Dogs) 4+
Mystery Train 4
Touching the Void 4
Ase ja laki (Day of the Outlaw) 4-
Down by Law 4-
Irreversible - syntiset (Irréversible) 4-
Nainen ilman omaatuntoa (Double Indemnity) 4-
Night on Earth 4-
Paha maa 4-
Erään merkin varjossa (Ministry of Fear) 3½
Excalibur - sankarin miekka 3½
Haastaja (Hard Times) 3½
Grindhouse: Planet Terror 3+
Tuuli ja leijona (The Wind and the Lion) 3+
Robert Altmanin huonot vitsit (A Prairie Home Companion) 3
Tyttö sinä olet tähti 3
Kello 15.10 lähtö Yumaan (3:10 to Yuma) 2½
Matkalla Idahoon (My Own Private Idaho) 2½
lauantai 5. tammikuuta 2008
Kenkiä, Kirjoja ja itsestäänselviä otsikoita.

Hei rakkaat lukijat,
kivaa että olette taas täällä!
Alemyynnit olivat alkaneet jo hyvän aikaa sitten, joten olikin korkea aika mennä katsomaan tarjontaa. Kiirettä ei kuitenkaan ollut Anttilan alekaukaloille, sen innon oli laskenut jo masentavat ennakkouutiset chattiväen suusta.
Urheiluliikkeessä en tykkää käydä, nyt kuitenkin sinne menin ja jouduin jopa ostamaan jotain. Vaimokkeen kanssa on ollut tarkoitus mennä salille jo monta vuotta, mutta minä olen stoppia heittänyt rattaisiin ja ähkinyt kun ei ole edes sisäkenkiä. No nyt perkele on! Mitä minä nyt teen!
Ei kukaan haluaisi teloa jalkojani rikki tms. ?
Suomalaisessa Kirjakaupassa oli jotain, mutta kun kranttu olen niin tarttui mukaan vain muutaman vuoden (?) takainen kirja suomalaisesta televisioviihteestä, nimeltänsä "Toopelivisio". Hintaa oli vain kohtuulliset 12€.
No Anttilaan sitten .. Eniten olin Will Ferrellin "Aidosti Outoa" elokuvan perässä, kun se oli ollut 5.99 mutta en sitä saanut sitten kun ei sitä ollut sitten siellä ollenkaan .. sitten siellä .. siellä sitten.
No, viimeisintä Bondia (Casino Royale) en ollut nähnyt niin 2DVD julkaisu siitä 7.99€ hinnalla tuli ostettua. Pari muutakin nimikettä tuli pyöriteltyä käsissä, mutta laatua sitten vain ostin.
Kummeli Jackpot 9.99€ hinnalla on varmaan kehno sijoitus.
Scorsese on Scorsese-kirja oli sitten 7€ .. ostin.
HD-formaatti sota ohi?
sunnuntai 30. joulukuuta 2007
Steal this film 2

http://stealthisfilm.com/Part2/index.php
Hyvä dokumentti (ja laillisesti ladattavissa monessa formaatissa, myös HD-miehille 720p) kopioinnista ja laillisuudesta.
perjantai 28. joulukuuta 2007
Joulu meni
Nyt kun viidettä päivää peräkkäin on mättänyt vatsansa täyteen kinkkua ja laatikoita, niin alkaa jo hiljalleen tuntua siltä että josko tämä olikin sitten taas tässä. Konvehteja on vielä jonkin verran jäljellä, mutta eiköhän nekin vielä mahdu kun vaa'an mukaan elopaino on lisääntynyt vasta tasan viidellä kilolla.Alennuslaareja eilen kävin vilkuilemassa, mutta eipä tuntunut missään mitään hankkimisen arvoista olevan. Paitoja sentään parit uudet ostin, niitähän aina tarvii. Jaa mitäkö tuo Pryor tuossa luolansa suulla kuvassa kyykkii? No Playlta saapui tänään tovi sitten tilattu keltainen Pryor-paita. Hieno riepu ja hintansa arvoinen, kun postituksineen irtosi alle viiden euron.
Guitar Heroa tässä on pari päivää intoa pihisten hakattu. Ohjaimen ergonomiassa lienee vähän parantamisen varaa, kun oikea ranne on mustana rämpyttämisestä. Hauskaa tuo kuitenkin on, ja pieni kipu kuuluu aina asiaan. Lisätreeniä tässä tosin vielä tarvii, ennen kuin uskaltaa useamman viikon etumatkan saanutta Cressiä haastaa verkkopelitiluttelutaistoon. Dragonforce hard-tasolla olisi varmaankin hyvä alkupala, tai sitten ei...
keskiviikko 26. joulukuuta 2007
Kerneli perkele
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






